Entinen Accept-nokkamies Udo Dirkschneider julkaisi U.D.O.-yhtyeensä kanssa elokuun lopussa uuden Steelfactory-albumin, jonka tiimoilta laulaja on antanut lausuntoja erinäisiin medioihin (kuten muun muassa Infernon viimeisimpään numeroon). Metal Forces -lehden haastattelussa Dirkschneider keskustelee yhtyeensä entisistä kitaristeista – I Am Morbidin Bill Hudsonista sekä nykyään Beast in Blackissa kepittävästä Kasperi Heikkisestä – ja puhuu heistä vähemmän mairittelevasti.
”Kasperi ja Bill eivät olleet tiimipelaajia. Minä en ole sooloartisti, me työskentelemme bändissä joukkueena. He eivät kyenneet yhteispeliin ja siksi he eivät enää ole yhtyeessä”, Dirkschneider lataa ja avaa haastattelijan pyynnöstä asiaa lisää.
”Egot olivat liian suuria. He eivät suostuneet työstämään biisejä yhdessä. Jos esimerkiksi Kasperilta tuli joku idea ja me totesimme, että ’Okei, mitäs jos se soitettaisiin näin ja näin’, niin hän oli, että ’Kukaan ei muuttele minun biisejäni, kiitos vain’ ja se oli siinä!”
”Bill Hudson taas ei ollut kiinnostunut säveltämään mitään eikä oikeastaan halunnut edes soittaa levyllä. Hän touhusi aina jonkun muun jutun parissa eikä hän koskaan päässyt bändiin sisälle. Hän oli aina poissa tekemässä omia juttujaan. Joskus tuntui, että pyöritti lavalla Bill Hudson -show’ta eikä ollut osa Dirkschneiderin show’ta. Ei sellaisten kanssa voi työskennellä.”
Päivitys 7.9.2018 klo 15:50: Kasperi Heikkinen kommentoi Dirkschneiderin väitteitä, lue lisää täältä.