Syksy, tuo paras aika palata painomusteentuoksuisen Infernon pariin.
Asiassa auttaa ensinnäkin Joni Juutilainen, joka on värkännyt kaatosateiden valoksi tarinaa ajankohtaisista yhtyeistä The Eternal, SoulHealer, Sepulcher, The Spirit ja Abhorrence. Reimaa valohoitoa tarjoaa myös Mega Kuusisen Heavy Cooking Club, jossa isäntä on saanut vieraakseen ”vaimonsa”, itsensä Doro Peschin! Moisissa raameissa Linnainmaan lihakansleria ei ahdista edes menu, jonka oli oltava tällä kertaa kasvispainotteinen.
MegaDoro. Kuva: Markus Paajala
Ai niin, meinasi tässä hehkutellessa kolumni unohtua! No, senhän on rustannut Tomi Pohto, ja tietysti aiheesta kuolometalli.
Varsinaisen artikkeliosuutemme startiksi puhuvat herrat Markus Vanhala ja Jukka Pelkonen, jotka yhytettiin menneen kesän Tuskan laitamilta ravintolalaivasta. Siellä kuunneltiin adult orient death metal -maisterien uusi albumi, jonka kannessa lukee paitsi Omnium Gatherum myös The Burning Cold.
Udo Dirkschneider. Siinäpä mies, jota ei voi haastatella kuulematta tokaisua ”Well… What can I say?” vähintään sataan kertaan. No, oikeasti teutonimetallin legenda kyllä tiesi mitä sanoa, ja sanoikin tällä kertaa melkoisen paljon. Puheen alla olivat lähinnä Accept ja uusi, levyarvioiden puolella varsin tykiksi todettu U.D.O.-albumi.
”Well… What can I say?”
Nyt ovat maailmankirjat sekaisin, nimittäin Korpiklaani-leiristä kuuluu höpinää, että olisivat jättäneet kolpakkohommat vähemmälle. Tämähän ei tarkoita, että Leffe-hana olisi vallan kuivunut ja etteikö uusilla lauluillaan käsiteltäisi edelleen myös kansanharrasteista jalointa. Mutta joo, sanotaanko näin, että pääjehu Jonne Järvelän kanssa syntymävuoden jakavana kaverina ymmärrän ratkaisun täysin. Ei sitä, jumalauta, jaksa. Siis jos pitää tehdä elämässä jotain muutakin. Hölmöilimme joka tapauksessa bändin kera Wackenissa.
Jos minulta kysytään, yhdysvaltalainen Between the Buried and Me on tehnyt kuluvan vuoden tähän asti mainioimman progemetalliäänitteen. Ja mikäs sen messevämpää, että kun yleinen sykli on singlen suuntaan, yhtye on julkaissut pitkäsoittoja peräti kaksin kappalein. Laulaja-kosketinsoittaja Tommy Rogers kertoo miksi.
Melkoista progeilua on tavallaan kotimaisen Profane Omeninkin meno. Välissä on soiteltu Klamydia-covereita, mutta pian tulilla on Ooka-niminen albumi, josta yhtyeen kitaristi Williami Kurki sanoo, ettei ole koskaan kokenut levynteon äärellä moista inspiraatiota.
Profane Omen. Kuva: Johannes Wilenius
Sitten pääjuttumme äärelle. Sanotaanko näin, että sen reilun 13 vuoden aikana, joina olen Infernoa luotsannut, olen saanut toteuttaa muutamia kansia, joista olen ollut todella innoissani ja ylpeä. Tämä numero kantaa yhtä niistä. Alice in Chains on raskaan rockin saralla yksi rakastetuimpia yhtyeitäni, ja kun kannesta tuli todella tyylikäs ja Ari Väntänen teki basisti Mike Inezin avustuksella aiheesta hienon jutun, mikäpä tässä on uutta mainiota AiC-kiekkoa pyöritellessä. Jalat pöydälle.
Ken ei tiedä, kuka on Dave Lombardo? Sitähän minäkin. Tämä ukko on meillä nyt Pölkyllä, ja hyvää juttua sataa siitäkin osoitteesta. Pylkön Mikko otti vielä Tuskassa ihan omat kuvatkin, kuten alta näkyy.
Kuva: Mikko Pylkkö
Salamyhkä-palstalla käsitellään tällä kertaa ns. vaihtoehtometallia, kun suurennusglasin alle asetetaan brittiläisen Earthtone9-yhtyeen vuonna 2000 julkaisema Arc’tan’gent-albumi. Levyarvioiden pääpallilla istuksii kuusi ukkoa eli Omnium Gatherum, ja demojen suhteen on päädytty kummaan ratkaisuun: eräs yhtye on niin sanottu voittaja jo toista kertaa palstan historiassa!
Vanha liitto -palstalla haastatellaan Lee Harrison -nimistä rumpalismiestä aiheesta Monstrosity, kuolohommia siis, ja Kuudennessa piirissä paneudutaan aiheeseen, miten Ilosaarirockilla meni uusien maksurannekkeiden kanssa noin niin kuin omasta mielestä – ja ovatko nämä hommelit tulevaisuutta myös muilla soittojuhlilla.
Tällaista eikä paljon muuta tiedossa perjantaina 31. elokuuta.