Ukrainan lähettiläänä kiertueelle lähtevä Jinjer julkaisi uuden videon – ”Teemme osaltamme kaikkemme, jotta sota saadaan loppumaan niin pian kuin mahdollista”

Tuskaan saapuvalla Jinjerillä on kiertueelleen kulttuuriministerin siunaus.

09.06.2022

Ukrainalainen metallibändi Jinjer on saanut kulttuuriministeriltä erityisluvan poistua sodan keskellä olevasta kotimaastaan ja lähteä kiertämään Euroopan festivaaleja. Näin ollen yhtye nähdään kuin nähdäänkin esimerkiksi Helsingin Tuska-festareilla, kuten eilen jo uutisoimmekin.

”Meille on suuri kunnia, että Ukrainan kulttuuriministeri on myöntänyt meille luvan lähteä ulkomaille ja toimia maamme lähettiläänä levittämässä tietoutta kotonamme riehuvasta sodasta. Tämä on meille suuri kunnia niin bändinä kuin maamme kansalaisina. Teemme osaltamme kaikkemme, jotta sota saadaan loppumaan niin pian kuin mahdollista, joten tulkaa antamaan tukenne, tanssimaan ja huutamaan sydämienne pohjasta Ukrainan hyväksi”, kommentoi basisti Eugene Abdukhanov.

Sittenkin toteutuvan kiertueen kunniaksi yhtye on julkaissut uuden musiikkivideon Wallflower-albumilta löytyvälle Call Me A Symbol -kappaleelle, jolla on basistin mukaan erityinen paikka bändin sydämessä.

”Se kuvattiin lyhyellä mutta mahtavalla Euroopan-kiertueelle vuonna 2021. Pandemian vuoksi kiertue oli lähellä jäädä toteutumatta ja nyt siitä julkaistaan video tänä synkkänä aikana, kun kotiimme on tunkeuduttu ja kadut ovat muuttuneet taistelukentiksi. Toivon, että video ja tämä tärkeä ajanjakso historiassa näyttää ihmisille, että asioilla on aina kaksi puolta. Hyvä ja paha, oikeutettu ja epäoikeudenmukainen. Vaalikaa hyviä hetkiä ja kohdatkaa pahat, mutta älkää koskaan antako periksi.”

Juhannuksen alla ilmestyvässä Infernossa on luvassa yhtyeen laulajan Tatiana Shmaylukin haastattelu.

Lisää luettavaa