Urfaustin jätkät pistivät syntikat laulamaan – Meth Assassin on melko kevyttä kasari-industrialia

Urfaustin jätkät tekevät tutuhkon kuuloista industrialia ja trip hopia sekoittavaa musaa.

30.10.2019

Humalaista black metalia tahkoavan Urfaustin IX ja Dolen ovat säveltäneet jo yli 25 vuoden ajan neoklassista ambientia levyilleen. He ovatkin silminnähden tykästyneet myös ei-metalliseen ilmaisuun.

Hollantilaiskaksikko on perustanut kasarin kulttibändeistä kuten GGFH:sta ja Skinny Puppysta vaikutteensa ottavan M3†H ΔSSΔSSIN -nimisen bändin. Sivuprojektin ensimmäisen levyn nimi on The Reptilian Side of God.

Marraskuun 30. päivä julkaistavalta levyltä on julkaistu ensimmäinen maistiainen, Satanic Infiltrator.

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa