”Viha synnyttää vihaa, väkivalta väkivaltaa ja ’silmä silmästä’ takaa vain sokeuden” – massiivisessa haastattelussa Dark Tranquillity

Joskus on hyvä pysähtyä aloilleen ja kyseenalaistaa koko olevaisuutensa. Dark Tranquillity kohtasi uutta musiikkia luodessaan sisimmät ristiriitansa ja joutui kasvotusten oman peilikuvansa kanssa. Lopputuloksena on yksi neljännesvuosisadan toimineen yhtyeen parhaista albumeista.

Mikael Stannella saattaa olla takanaan tuhansia haastatteluja, mutta laulaja tekee jo puhelun ensimmäisten sekuntien selväksi, ettei hänen periaatteisiinsa kuulu liukuhihnatuotanto. Hän on aidosti läsnä ja innostunut.

Samalla tavalla koko Dark Tranquillity haluaa antaa musiikillaan kaikkensa. Ja vielä vähän päälle. Bändin urakka ei tällä periaatteella helpotu.

– Sitähän voisi luulla, että näin kokenut bändi kykenisi tekemään levyjä vaikka unissaan, mutta todellisuus on kaikkea muuta, Stanne naurahtaa itseironisesti.

– Aloimme työskennellä uuden albumin kanssa jo viime vuoden lopulla. Aluksi kaikki sujui mukavasti. Meillä oli suurin osa kappaleiden demoista kasassa jo hyvissä ajoin, mutta sitten pysähdyimme. Päädyimme kyseenalaistamaan kaiken. Miksi teemme musiikkia? Miksi Dark Tranquillity kuulostaa juuri tältä? Millaisia tunnelmia haluamme luoda?

– Emme halunneet tehdä vain uutta albumia. Dark Tranquillityn yhdettätoista levyä. Yhtä albumia muiden joukkoon. Sen piti olla jotain enemmän. Jotain sellaista, joka olisi niin voimakasta, ettei se jättäisi meille itsellemme yhtään epäselväksi, mistä bändissä on todellisuudessa kyse.

– Tästä seurasi loputtoman tuntuisia viikkoja ja sen verran paljon unettomia öitä, että ajoimme lopulta itsetuntomme niin syvälle pohjamutiin, että meidän oli ylitettävä itsemme täysin, jotta voisimme nousta takaisin jaloillemme.

– Kokosimme kappaleita, räjäytimme ne atomeiksi ja jälleenrakensimme niin kauan, että kykenimme allekirjoittamaan jokaisen melodian, riffin ja sovituksen. Ruoskimme luovuuttamme täysin masokistisesti. Vain tällä syvimmän turhautumisen luomalla vimmalla saatoimme saavuttaa tavoitteemme.

Maailman tuska

Ajaudumme nopeasti yhä syvemmälle 4. marraskuuta ilmestyvän Atoma-albumin äärimmäisen tunnelman alkulähteille. Kun mitä elämänmyönteisimmän miehen maineessa oleva Stanne alkaa avata albumin teemoja, hänen äänensävynsä kiihtyy nopeasti äärimmilleen.

– Jos kuka tahansa on sattunut vilkaisemaan viime aikoina tv:tä, avaamaan sanomalehden tai edes silmänsä aamulla, on varmasti huomannut, kuinka sekaisin maailma on juuri tällä hetkellä, Stanne toteaa.

– En voi käsittää, miten järkevinä pitämäni ihmiset ovat taantuneet ahdasmielisiksi idiooteiksi, jotka ovat täynnä järjetöntä vihaa milloin mitäkin kohtaa. Joskus tuntuu, että asiat ovat paremmin pärjäävissä osissa maailmaa jo niin hyvin, että meidän on satutettava ja vihattava toisiamme vaikka väkisin.

– Luulin ihmiskunnan kehittyneen paljon pidemmälle pisteestä, jossa itsekkyytemme ajaa meidät vihaamaan naapuriamme, pelkäämään kaikkea vierasta ja kiihkoilemaan tämän varjolla tavoilla, jotka aiheuttavat niin synkkiä ajatuksia syvällä sisimmässämme, että kadotamme itsemme täysin.

– Olipa asia miten pieni tahansa, monilla tuntuu olevan tarve käännyttää kaikki omalle kannalleen ja sulkea korvansa kaikilta mahdollisilta vastaväitteiltä. Aatteemme määrittävät meidät niin pitkälle, että olemme valmiit tekemään mitä vain sen eteen, että kaikilla muilla on mahdollisimman kurjaa.

Myös Suomessa on saatu todistaa konkreettisesti, kuinka rasismi on nostanut rumaa päätään ja saanut laajatkin ihmismassat taantumaan vuosikymmeniä taaksepäin. Juuri tälle Stannelta ei löydy ymmärrystä.

– Maahamme saapuu jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat taistelleet keskellä helvettiä ja jättäneet koko elämänsä taakseen henkensä edestä, mutta tuntevatko nyrjähtäneet ihmiset empatiaa heitä kohtaan? Eivät todellakaan. Heille tärkeintä on, ettei pakolaisten syömä leivänmurunen ole pois heidän lautaseltaan. Tai edes tähteistä.

– Tiedän, että ihminen on itsekäs olento. Se ei tule muuttumaan ikinä. Juuri nyt ihmisten olisi kuitenkin kyettävä asettamaan itsensä huonompiosaisten asemaan ja ymmärrettävä, etteivät muutamat pakolaiset uhkaa heidän elämäänsä ”hyvinvointivaltioissa”, joista on tullut niin turvallinen itsestäänselvyys, ettei sitä osata edes arvostaa.

Stanne kertoo, ettei halua heittää kirvestä kaivoon ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Hän myöntää kuitenkin kyynistyneensä niin paljon, että tämä antoi Atomalle oman värinsä.

– Rehellisesti sanottuna minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, miten tämän kaiken voisi vielä jonakin päivänä korjata, joten en ole tarjoamassa Atoman riveillä tai edes niiden väleissä ratkaisuja.

– Viimeinen vuosi on tehnyt minusta todella avuttoman ja turhautuneen ihmisen. Minun oli löydettävä keinot, miten saada tämä kaikki ulos systeemistäni. Päädyin avaamaan silmäni, kohtaamaan maailman, kirjoittamaan kaiken tuntemani paperille ja huutamaan itseni väsyksiin studiossa, mikä sitoi teemat yhteen.

– Viha synnyttää vihaa, väkivalta synnyttää väkivaltaa ja ”silmä silmästä” takaa vain sokeuden, Stanne summaa.

darktranquillity2_low

Sisäinen pohjakosketus

Vaikka ihmiskunnan järjettömyys olisi riittänyt synkäksi luovuudenlähteeksi useammallekin albumille, bändi kohtasi ennen Atoman valmistumista myös sisäisiä kriisejä.

Moni Dark Tranquillityn kuulija sai hämmästyä viime vuoden lopulla, kun bändissä alusta alkaen soittanut kitaristi Martin Henriksson ilmoitti lähtevänsä antamatta tästä minkäänlaisia etukäteismerkkejä.

– Olimme jo todella pitkällä Atoman demotusvaiheessa, kun Martin kutsui meidät koolle ja ilmoitti jättävänsä bändin välittömästi. Olimme täysin ällikällä lyötyjä, emme osanneet odottaa tätä lainkaan, Stanne huokaisee.

– Vaikkei Martin kirjoittanut albumille musiikkia, hän oli niin merkittävä osa Dark Tranquillityn ydintä, että tapahtunut sai meidät hukkaamaan itsemme pahemman kerran. Martin ei ollut ainoastaan korvaamaton ystävä ja loistava kitaristi. Hän oli myös bändin manageri, joka piti huolen monista käytännön asioista.

– Tunsimme jääneemme keskelle tyhjiötä. Ihan kuin jotain niin oleellista olisi uupunut, että meistä oli tullut kokonaan eri bändi. Meidän oli ratkaistava tämä sisäinen ristiriita ennen kuin saatoimme jatkaa musiikin parissa. Meidän oli joko järjestäydyttävä uudelleen tai kohdattava todellisuus, jossa bändiä ei enää olisi.

Stanne kertoo, että myös tämä pohjakosketus kääntyi lopulta bändin eduksi. Vaikkei Martinin jättämää aukkoa ole toistaiseksi paikattu vakiojäsenellä, tapahtunut heijastui musiikkiin odottamattomalla tavalla.

– Se sai kyseenalaistamaan roolimme bändissä. Jos Martin halusi lähteä, koska ei kokenut kykenevänsä antamaan vaadittua sataa prosenttia Dark Tranquillitylle, meidän oli kysyttävä itseltämme, pystymmekö me muut. Meidän oli osoitettava, ettei meillä ole pienintäkään epäilystä omista intohimoistamme.

– Hetken rypemisen jälkeen kokosimme itsemme. Halusimme todistaa itsellemme ja koko maailmalle, että meillä on vielä paljon sanottavaa. Se nosti näyttämisen halun ihan uudelle tasolle. Teroitimme sävellyskynämme uudella asenteella ja halusimme, että uusi albumi olisi kuin sisäinen kannanotto.

Edellisen albumin, vuonna 2013 ilmestyneen Constructin jäljiltä Dark Tranquillityllä oli edessään uuden basistin etsiminen. Muun muassa Tiamatissa soittaneen Anders Iwersin liittyminen joukkoon Daniel Antonsonin tilalle tapahtui kuitenkin hieman kivuttomammin
– Olemme tehneet tätä yhdessä murrosikäisistä kakaroista asti, ja vaikka pitäisi itsensä miten virkeänä, aika heijastuu bändin tekemisiin väkisinkin myös kielteisenä rutinoitumisena. Andersin melodiakieli oli peräisin ihan muista maailmoista, ja pian olimme hänen tuomiensa tuulten ansiosta täynnä uudenlaista intoa!

Luovuuden konsensus

Kaikki edellä mainittu on kanavoitunut yhdeksi Dark Tranquillityn vahvimmista albumeista. Tämä on paljon sanottu bändistä, joka on joutunut keksimään neljännesvuosisadan aikana itsensä uudelleen useammin kuin kerran.

– Sitä tapahtuu jatkuvasti ja pahimmalla mahdollisella hetkellä, Stanne parahtaa. – Juuri kun on sovittanut jonkin mielettömän siistin oloisen jutun, se tunne iskee takaraivoon. Huomaa säveltäneensä jotain, mitä on tehnyt ennenkin.

– Tässä kohdassa piilee se itsekriittisyytemme äärimmäisin laita. Painammeko asian villaisella ja annamme mennä vai puskemmeko uusia ideoita niin pitkälle, ettei näin käy. Niin houkuttelevaa kuin itsensä helpolla päästäminen olisikin, emme halua tehdä samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen, vaikka jotkin bändit saavat senkin toimimaan.

– Sama koskee myös sanoituksia. Parinsadan kappaleen jälkeen alkaa olla aika haastavaa keksiä uusia kulmia tai aiheita. Joku saattaisikin sanoa, että mitä väliä sanoituksilla. Eihän karjumisistani saa edes mitään selvää. No, ei se ole ihan niin yksinkertaista. Luovana ihmisenä koen tarpeelliseksi antaa kaikkeni joka ikiselle riville.

Dark Tranquillity eroaa samoihin aikoihin syntyneistä sukulaisbändeistään siinä, ettei se ole koskaan lähtenyt seuraamaan hetken ilmiöitä tai harhaillut kauas juuristaan. Albumit ovat silti olleet omia yksilöitään.

– Kompromissi on hirveä sana kuvaamaan musiikkia, joten kutsun yhteistyötämme ennemmin yhteisen konsensuksen löytämiseksi. Kyse on siitä, että työstämme musiikkia bändinä aidosti niin kauan, kunnes olemme kaikki tyytyväisiä.

– Kaikilla meillä on omat ääripäämme. Itse pidän progressiivisesta musiikista, Niklas [Sundin, kitara] taipuu enemmän black metaliin ja Martin uppoutuu usein elektronisiin synkkyyksiin. Sen sijaan, että musiikkimme olisi jonkinlaista kaikkien tyylien sekasotkua, se muodostuu hyvin luonnollisesti tämän kaiken yhdistyessä.

– Se tapahtuu kuin itsestään. Se ei ole kenellekään väkinäistä kompromissia tai tyytymistä mihinkään. Se on jotain sanoinkuvaamatonta, sen vain aistii, kun palaset osuvat kohdalleen. Tämän vuoksi saatamme flirttailla vähän kaikenlaiselle musiikille, mutta meidän ei tarvitse sotkea luomuksiamme väkisin kaikenlaisilla ylilyönneillä.

– Totta kai juuremme heijastuvat musiikkiimme tänäkin päivänä. Kaikki ne metallibändit ja muut, joita kuuntelimme 80-luvulla. Kaikki se on osa yhteistä melodiantajuamme, ja vaikka musiikkimakumme olisi laajentunut ja elämämme muuttuneet, nämä asiat pysyttelevät ikuisesti osana luovuutemme DNA:ta.

darktranquillity3_low

Kokonaisvaltainen kokemus

Atoma sisältää kaksitoista toinen toistaan vahvempaa kappaletta ja tämän päälle kaksi bonusta, jotka ovat samalla tasolla levyn materiaalin kanssa. Neljäntoista tasavahvan biisin metallialbumi ei ole tänä päivänä mikään itsestäänselvyys.

– Joskus bändit tekevät vaikkapa viisitoista kappaletta ja tietävät jo äänitysvaiheessa, mitkä niistä päätyvät levyille ja mitkä hylätään ties mille bonusversioille. Olemme myös itse syyllistyneet tähän aikataulusyistä.

– Nyt teimme kuutisentoista mielestämme niin vahvaa kappaletta, että jouduimme valitsemaan niistä albumille sopivan tusinan hampaat irvessä. Vaikka aavistimme jotenkin, mitkä sävellykset sopivat parhaiten albumin kaareen ja tunnelmaan, muiden pois jättäminen tuntui niin tuskalliselta, että tiesimme niidenkin olevan huippulaatua.

Tällä kertaa varsinaisen levyn ulkopuolelle jääneitä kappaleita ei jätetty puolitiehen. Stanne kertoo yllättyneen itsekin, kuinka erilaisia näkökulmia bändi löysi päädyttyään äänittämään mainitut biisit.

– Levy-yhtiöltä toivottiin muutamia bonuskappaleita erikoisversioille ja tiettyjen maiden julkaisuille, kuten olimme arvelleetkin. Halusimme pistää kappaleet erilliselle levylle ja kokeilla studiossa ihan erilaisia lähestymistapoja.

– Oman huippumodernin digitaalisen studiomme naapurista löytyy Anders Lagerforsin äänittämö, joka on puolestaan kuin analogisen äänittämisen temppeli. Kutsuimme hänet apuun, ja pian hän olikin siirtänyt oman studiomme vuosikymmeniä taaksepäin. Hänellä oli paljon ideoita, joita emme olisi ikinä ajatelleet itse.

– Työlästähän analogisesti äänittäminen oli, Stanne myöntää. – Mutta se vangitsi bonusraidoille niin erilaisen tunnelman, että kokeilu oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Tällä tavalla saatoimme olla täysin varmoja, että nämäkin kappaleet saivat ainutlaatuisen kohtelun sen sijaan, että olisimme nakanneet ne levyn perään vaikkapa demoina.

Atoma julkaistaan cd:n ja vinyylin ohella myös deluxe-versioina ja lokalisoidusti eri muodoissa. Tämä saa Stannen alleviivaamaan, kuinka tärkeää Dark Tranquillitylle on tehdä albumeistaan kaikenkattavia kokonaisuuksia.

– Älä ymmärrä väärin, rakastan suoratoistopalveluita ja sitä, kuinka minullakin on käytännössä kaikki maailman musiikki takataskussani missä ikinä olenkin. Siksi en koekaan, että digitaalisuus ja fyysisyys sotivat keskenään.

– Albumiformaatti on kuitenkin meille todella, todella tärkeä. En kuuntele soittolistoja, maistiaisbiisejä tai katsele edes musiikkivideoita. Minulle albumi on kokonaisuus, ja aivan kuten kolmekymmentä vuotta sitten, haluan tänäkin päivänä kokea musiikin enkä vain kuluttaa sitä.

– Periaatteemme on, ettei meidän tarvitse kääntää selkäämme toiselle ääripäälle kyetäksemme kumartamaan toiselle. Siksipä levymme tulevat olemaan tarjolla kaikissa mahdollisissa jakokanavissa. Samalla teemme mahtavimmat mahdolliset fyysiset julkaisut, jotta kaikki voivat nauttia musiikistamme juuri haluamallansa tavalla.

Avartavat kulminaatiopisteet

Dark Tranquillityn parinkymmenen vuoden mittaiseen uraan kuuluu Stannen mukaan muutamia käännekohtia. Hän kertoo, että erityisesti The Galleryn (1995) ja Projectorin (1999) avaamat ovet vaikuttavat bändiin vielä tänäkin päivänä.

– The Gallery muutti kaiken. Ryhdyin pelkästään laulajaksi, jätin kitaran keikoilla, työskentelimme ensimmäistä kertaa oikeassa studiossa ja Osmose hoiti jakelun, Stanne muistelee.

– Se kaikki tapahtui niin nopeasti! Olimme pian valtavilla kiertueilla ja tapasimme paljon ihmisiä, mikä avasi meille niin paljon ovia, että meistä hioutui ihan oikea bändi pelkästään keikkoja soittamalla. Olimme parikymppisiä idiootteja ja meistä tuntui, että voisimme tehdä ihan mitä vain, mikä ajoi meitä eteenpäin vuosikaudet.

– Pian joku keksi lokeroida kaikki Göteborgin alueen bändit samantyylisiksi ja väittäisin, että tämä vaikutti paljon monien aikalaistemme soundiin. Mekään emme olleet lainkaan samaa mieltä siitä, että kaikki bändit ovat samasta puusta veistettyjä, mutta emme silti kokeneet tarpeelliseksi alleviivata tätä musiikin kustannuksella.

– Vuosituhannen taitteessa siirryimme Century Medialle ja halusimme tehdä jotain ihan erilaista. Toimme musiikkiin melankolisempia melodioita, puhtaita lauluja ja progressiivisia vaikutteita, mutta halusimme jo tuolloin pitää kiinni Dark Tranquillityn oleellisimmasta ytimestä. Ehkä Projector ei ollut sen takia monenkaan mielestä itsensä myymistä.

– Jälkikäteen ajateltuna Projector toi meille paljon uusia kuulijoita muttei kuitenkaan ajanut vanhoja faneja pois, mikä oli tietenkin bändille ihannetilanne. Se oli tärkeä askel kolmeakymppiä käyville muusikonaluille.

Useimpien bändien matkaan mahtuu hetkiä, ettei studiosta poistuttaessa voi olla täysin varma, syntyikö siellä oikeasti loistava albumi. Myös Dark Tranquillityn historiasta löytyy yksi tällainen notkahdus.

– Haveniä [2000] tehdessä meillä oli Projectorin jälkihuuruissa halu laajentaa musiikkiamme kokonaan uusille suunnille. Olimme kiertäneet sessiosynistin kera, mikä kuului seuraavalla albumilla.

– Huomasimme ajautuneemme yhä kokeellisempiin, progressiivisempiin ja tunnelmallisempiin maisemiin. Yksi idea ruokki seuraavaa, ja jossain kohtaa suhteellisuudentajumme saattoi hämärtyä hieman. Kappaleista alkoi karsiutua iskevimpiä riffejä ja melodioita, mikä muutti luonnettamme aika radikaalisti.

– Saimme kokea tämän konkreettisesti keikoilla. Soitimme paljon Havenin kappaleita ja sovitimme jopa joitakin vanhoja hittejä huomaamattamme samaan suuntaan. Tämä saattaa kuulostaa siltä, että pitäisin Haveniä virheenä, mutta tosiasia on, että albumi opetti meille entistä selvemmin, mitä haluamme musiikiltamme.

Stanne vertaa Atoman nostattamia tunnelmia vuoteen 2007, jolloin Fiction palautti bändin soundin lähemmäksi juuria, mutta uusin sävyin – hieman kuten Atoma nyt kokeellisemman Constructin jälkeen.

– Kuten ehkä voi huomata, meille käy aika usein niin, että uusi albumi on reagointia edellisen levyn tyyliin, Stanne linjaa. – Siinä missä Construct oli aika kylmä ja kolkko albumi, Atoma keskittyy jälleen oleellisimpaan.

– Atoma tuntuu samanlaiselta kulminaatiopisteeltä kuin Fiction. Tuolloin palettimme laajeni ja tarkentui yhtä aikaa, ja tästä bändissä on aina ollut kyse. Vaikka meillä on takanamme vuosikymmeniä levyttämistä, koen kaiken luomisen tuskan jälkeen, ettemme ole vieläkään jääneet tuleen makaamaan.

darktranquillity4_low

Ylös, ulos ja elämään

Monien yhtä kauan tien päällä viihtyneiden laulajien voi sanoa leipääntyneen kiertämiseen, jopa huomaamattaan, mutta Mikael Stanne ottaa edelleen matkustamisesta kaiken irti. Hän kertoo kiertävänsä yhä nähtävyyksiä, paikallisia baareja ja keikkapaikkoja niin paljon kuin mahdollista.

Vuodesta toiseen yhtä energinen ja hyväntuulinen keulakuva ei vaikuta vanhenneen parissakymmenessä vuodessa päivääkään.

– Kyllä tässä hommassa tuntee itsensä välillä hemmetin vanhaksi, Stanne naurahtaa. – Pyrin vain taistelemaan sitä vastaan niin kauan kuin mahdollista. Otan elämästä kaiken irti, jotta en muuttuisi ihan vihannekseksi.

– Totta kai voisin riehua lavalla pari tuntia ja lojua loppuajan hotellissa elämääni kyllästyneenä. Mutta jos vaihtoehtona on maistella muutamia paikallisia oluita, tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, löytää uutta musiikkia keikoilta tai vaikka saada käsiinsä sarjakuvia, elokuvia tai pelejä, valitsen mieluummin jälkimmäisen.

– Olimmepa missä tahansa, käytän usein bussimatkan Google Mapsistä ja netistä seuraavaa kaupunkia tutkien. Tässä mielessä sosiaalinen media on avartanut maailmaani paljon. Jos minua kiinnostaa nähdä jotain uutta, ei tarvitse kuin kysyä asiasta netissä ja saan heti satoja vinkkejä, minkä myötä löydän edelleen tutuistakin kaupungeista uusia juttuja.
Paikoilleen jääminen ei sisälly Stannen sanavarastoon. Tämä kuuluu sekä lavalla että levyllä, kun mies onnistuu nostamaan rimaansa sekä puhtaiden että aggressiivisten laulujen suhteen vielä 42-vuotiaana.

– Moni on alkanut laulajaksi, koska kukaan muu ei suostunut, Stanne hymyilee. – Minulle laulaminen on ollut suurimpia intohimojani. Minun ei tarvinnut kasvaa siihen sisään. En ole välttämättä siinä kovin hyvä, mutta laulaminen on minulle tapa käsitellä asioita. Kun koko maailma huutaa minulle, minun on huudettava takaisin koko maailmalle.

– Yritän haastaa itseäni jatkuvasti. Dark Tranquillityynkin alkoi ilmaantua aikoinaan tunnelmia vahvistavia puhtaita lauluja osittain tämän takia. Vierastin aina ajatusta väkinäisistä puhtaasti lauletuista kertosäkeistä ja muista teennäisistä yleisönkosiskeluista, jotka eivät ole osa meitä, mutta oikealla hetkellä puhtaasti laulaminen on mahtavaa.

– Onkin hienoa huomata kehittyvänsä edelleen! Viimeisimpänä tajusin nauttivani huutamisesta enemmän keikoilla kuin kliinisessä studiossa. Siispä päätin nyt äänittää laulut isossa tilassa mikki kädessä, aivan kuin olisin keikalla.

– Studiossa riehuessani ja eläytyessäni sain huomata, kuinka laulaminen vaatii koko sielun ja ruumiin voimat. Joskus saatoimme yhdistellä lauluja useista eri otoista kokonaisuuksiksi, mutta nyt päästin itseni täysin irti ilman minkäänlaisia rajoja. Tämä sinetöi Atomalle sen pitelemättömän luonteen.

darktranquillity_atoma_low

KAINALO 1:

Omien luomustensa tulkitsija

Niklas Sundin ei ole ainoastaan Dark Tranquillityn kitaristi. Hänellä on ollut alusta alkaen näppinsä pelissä kaikissa Dark Tranquillityn visuaalisissa asioissa aina levykansista paitaprintteihin ja musiikkivideoista keikkojen ilmeeseen. Tämän myötä Sundin on päätynyt tekemään töitä myös muille artisteille perustamansa Cabin Fever Median kautta.

– Harrastin piirtämistä ja maalaamista jo paljon ennen sitä hetkeä, kun aloin edes tiedostaa musiikin olemassaolon. Se oli valtava osa elämääni lapsena. Piirtelin dinosauruksia ja robotteja joka paikkaan, Sundin pohjustaa.

– Kovin vakava harrastus tämä töhertely ei ollut ennen 90-luvun taitetta, jolloin aloin tehdä kuvia Dark Tranquillityn ohella myös muiden bändien demoille ja seiskatuumaisille. Tuon ajan työni olivat laadultaan aika kaukana nykyisestä!

– Opiskelin pitkään taidehistoriaa yliopistossa, minkä myötä Klimtin, Schielen ja Boschin teokset vaikuttivat omiin töihini, samoin kuin Crumbin realismi ja Spiegelmanin kokeellisemmat teokset. Samaan aikaan olin kiinnostunut digitaalisesta grafiikasta ja sarjakuvista, joten tyylistäni on tullut eräänlainen sekoitus tätä kaikkea.

– Musiikin puolella erityisesti Dave McKean vei silmäni mennessään. Hänen työnsä ovat ihan käsittämättömiä! En vieläkään tiedä kaikista hänen tekemistään levykansista, ovatko ne maalauksia, valokuvia vai jotain tältä väliltä.

– Olen kuvien kanssa työskennellessäni aina analyyttinen, ja usein käy niin, että hajotan levykansia tehdessäni musiikin osiin ja pyrin löytämään sen tunnelman, jonka haluan vangita myös kansiin. En koskaan päästä itseäni helpolla, joten kokeilen paljon erilaisia juttuja ja usein lopulliset kannet eroavat täysin alkuperäisistä ideoista.

– Toisinaan bändit tietävät mitä haluavat, osaavat nimetä fotorealistisen tai abstraktimman tyylin ohella todella pieniä yksityiskohtia, ja minun tehtäväni on toteuttaa nämä villeimmätkin visiot. Joskus taas saan täysin vapaat kädet. Nämä ovat niitä todellisia haasteita.

– En ole oikeastaan koskaan joutunut valitsemaan taiteen ja musiikin välillä, koska pidän näiden kahden maailman yhdistämisestä. Ainoa ongelma on, että olen ajan suhteen liian optimistinen ja saatan ottaa kiertueillekin tonneittain töitä vain huomatakseni, etten ole ehtinyt tehdä puoliakaan, Sundin hymähtää.

– Suunnittelen yleensä ajankäyttöni ja työni todella tarkasti. Pidän aina viimeiseen asti kiinni aikatauluista, mutta vielä vuosienkaan jälkeen en vain suostu hyväksymään, miten vaikeasti ennakoitavia kiertuepäivät saattavat olla.

– Dark Tranquillityn visuaalinen ilme syntyy rinnakkain musiikin kanssa. Levynteko on pitkä prosessi ja alan usein luonnostella ideoitani puhtaasti musiikin innostamana. Yhtä lailla valmis albumi saattaa muuttaa koko sen tunteen työskenneltyäni kansien kanssa kuukausitolkulla. Siinä on oltava rehellisesti omien luomustensa tulkitsija.

– Atoman kohdalla tapahtui samalla tavalla kuin levyn musiikissakin. Kannet ja musiikki ovat selviä vastareaktioita Constructille. Siinä missä Construct oli todella karu ja teollisen oloinen, Atoma tuntui välittömästi aggressiivisemmalta, värikkäämmältä ja orgaanisemmalta, mikä sai minut keskittymään perinteisempään piirrokseen.

– Mikaelin lähetettyä minulle sanoituksiaan luonnostelin teeman, jonka keskiössä on eräänlainen vastakkainasettelu ja ääripäiden yhteentörmäys. Se heijastelee sisäelimiä ja solutasoa koko maailman mittakaavassa osoittaakseen, kuinka pienimmätkin asiat ja teot vaikuttavat kaikkeen ympärillämme.

– Vaikka musiikki on muuttunut yhä digitaalisemmaksi, uskon silti, että musiikin visuaaliselle ilmeelle on oma paikkansa. Tämä on saanut minut hakemaan tasapainoa, minkä myötä Constructin digitaalinen ja cd-versio olivat taiteiltaan todella iskeviä, kun taas vinyylillä päästin itseni irti paljon yksityiskohtaisemmin.

– Minulle hyvä albumi ei ole vain musiikkia. Se on kokonaisuus. Ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen. Sanoituksista visuaalisuuteen. Tämä kaikki muodostaa sen, mitä artisti yrittää musiikillaan kertoa.

darktranquillity_kainalo

KAINALO 2:

Eskapismia bittiuniversumeissa

Videopelit ovat yksi Mikael Stannen suurimmista intohimoista, ja hän kertoo harrastuksen kulkeneen mukanaan jo vuosikymmeniä. Intohimo näkyy sekä kotona että kiertueilla, kun Stanne haalii uusimmat pelit haltuunsa heti tuoreeltaan ja on aktiivinen toimija niin yksin- kuin verkkopelienkin saralla.

– Muistan erittäin hyvin sen hetken, kun serkkuni esitteli minulle vuonna 1983 mahtavaa ZX Spectrumiaan ja hehkutti, kuinka sillä pystyy pelaamaan pelejäkin. En ollut ikinä nähnyt mitään niin mahtavaa! Serkkuni isä työskenteli tuolloin NASAlla ja hänellä oli tapana korvata poissaoloaan tavaroilla, mikä oli tietenkin hyvä asia minulle, Stanne naurahtaa.

– Aloin opetella nopeasti englantia ymmärtääkseni pelejä paremmin, ja onneksi niin kävikin! Olen viettänyt lukemattomia ikimuistoisia hetkiä pelien parissa aina siitä hetkestä alkaen, kun sain asennettua Voodoo2 3DFC -näytönohjaimen ja Quake II räjäytti tajuntani siihen, kun läpäisin The Walking Deadin kakkoskauden.

– Välillä tuntuu siltä, että pidän peleistä liian laajalla skaalalla. En ehdi keskittyä yhteen peliin tarpeeksi kauan. Hype tarttuu minuun, ja odotan monia pelejä ilmestyviksi haluten muodostaa niistä mielipiteeni välittömästi, ennen kuin ehdin lukea niistä liikaa netistä ja kuunnella kommentteja podcasteistä.

– Viimeisimpinä olen hakannut loputtomasti iRacingiä, läpäisin viimein Fallout 4:n tarpeeksi täydellisesti ja nautin täysin rinnoin The Witcher 3:sta kaikkien lisäosien kera.

– Samalla olen ehtinyt kokeilla Battlefied 1:n alpha- ja beta-versioita, tappamaan tonneittain ihmisiä Titanfall 2:ssa ja nostalgisoimaan Abductionia. Minulla on myös aina aikaa päihittää tyttäreni Rocket Leaguessä, Stanne nauraa.

– Moni pelaaja tuntuu haikailevan menneiden ”hyvien aikojen” perään, mutta itse rakastan juuri tätä hetkeä ja erityisesti sitä, miten valtaviksi universumeiksi pelit ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– En olisi pelaamiseni alkuaikoina osannut kuvitellakaan, että voisin joskus seikkailla Eliten kaltaisissa maailmoissa, mutta sekin oli vasta alkua. Star Citizen, Mass Effect, Dragon Age ja Skyrim yksi toisensa perään ovat laajentaneet käsitystäni siitä, kuinka pelimaailmat voivat olla eskapistille täysin aidontuntuisia mikrouniversumeja.

– Tämän suhteen yksi pelisarja, ja erityisesti tietty osa siitä, on ollut ylitse muiden. Mass Effect 2. Koko trilogia on niin valtava ja sen maailma täynnä niin aitoja persoonia, että välillä on muistutettava itseään, ettei se kaikki ole totta.

– Vaikeaksi ajankäyttöni tekee se, että hyvä peli voi tarkoittaa minulle montaa asiaa. Niin paljon kuin pidänkin huippuunsa yksityiskohtaisesta GTA5:sta, rakastan yhtä lailla yksinkertaisimpia puzzle- ja indiepelejä.

– Joskus konsoli voi olla unettoman yön pelastus, kun kiertuebussi ajaa keskellä ei-mitään ja päätän joko uppoutua jonkin roolipelin maailmoihin tai sitten lyömme co-opit pystyyn Martinin tai Andersin kanssa. Ravaamme yhtenään yhdessä pelikaupoissa etsimässä uusimpia julkaisuja.

– Sanoisin, että tämä kaikki heijastuu myös Dark Tranquillityn musiikkiin, ainakin tunnetasolla. Olemme kokeneet niin paljon hienoja tarinoita ja tunnelmia peleissä, että saatan joskus löytää vaikkapa sanoittamisen aihetta jo jonkin pelin ydintunnelmasta tai sen hetken aiheuttamasta euforiasta, kun tulen laajassa pelissä pitkän tarinan päätökseen.

– Jos sattuisin joskus kirjoittamaan Dark Tranquillityn albumille laajempaa konseptia, se saattaisi hyvinkin olla vahvasti videopelien inspiroima. Se olisi kuitenkin jotain hyvin metaforista ja kieroutunutta, hieman samaan tapaan kuin Inside from Play Dead. Tekisin mielelläni sille erittäin hämärän jatko- tai esiosan musiikin kautta!

– Sitä paitsi, tiedän varmaksi, että tietyn Atomalta löytyvän kappaleen päämelodia on erittäin läheistä sukua erään erittäin, erittäin hyvän videopelin pääteemalle. Ai minkä? Sen saatte selvittää itse!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 9/2016.