Viime vuonna kuolleen Warrel Danen viimeinen albumi julkaistaan lokakuussa

Laulajamaestron viimeiseksi jäävä albumi on saatettu loppuun.

09.08.2018

Viime vuoden lopussa sydänkohtaukseen kuollut entinen Nevermore-laulaja Warrel Dane oli äänittämässä soolomateriaalia, joka on päätetty julkaista Century Median toimesta postuumisti.

Dane työskenteli yhdessä brasilialaisten muusikoiden kanssa, jotka ovat löytäneet sopivat lauluraidat Shadow Workiksi nimetyn albumin esituotannosta ja studiosessioista. Keskeneräisistä kappaleista saatiin aikaiseksi 40-minuuttinen levy, joka julkaistaan 26. lokakuuta.

Century Median Jens Prüter ja Stefan Franke muistavat Danen ystävänä, muusikkona ja yhteistyökumppanina.

”Me ja monet muut työtoverimme Century Medialla olemme tunteneet Warrelin vuosien ajan. Olemme käyneet läpi monenlaisia aikoja, ja olemme olleet hänen fanejaan aivan kuten niin moni muukin aina 1980-luvulta alkaen. Se omistautuneisuus, jonka kansitaiteilija Travis Smith sekä meidän tiimimme laitoimme Shadow Workin onnistumiseen on hämmästyttävää, ja levy kuulostaa, kuin Warrel tietäisi sen jäävän hänen viimeisekseen. On sydäntäsärkevää, että hän oli oikeassa. Lepää rauhassa, ystävä.”

Ensimmäinen biisinäyte Shadow Workiltä kuullaan tämän kuun lopussa.

Lisää luettavaa