Siitä tulee keväällä seitsemän vuotta. Lontoossa perustettu Green Lung kokoontui treenikämpälle ensimmäisen kerran maaliskuussa 2017. Yhtyeen jäseniä oli vaikuttanut aiemmin sellaisissa bändeissä kuin Oak ja Deadbox Radio. Uuden kokoonpanon ideana oli alkaa soittaa stoneria ja doomia, mutta ei se ihan niinkään mennyt.
– Kuuntelin nuorena paljon doom metalia, laulaja Tom Templar aloittaa. – Scott [Black, kitara] taas on aina ollut klassikkorockin ystävä. Aluksi kävimme pientä kissanhännänvetoa tyylisuunnasta, mutta kun lopulta tajusimme, että juuri siinä välissä bändimme kuuluu olla, tiesimme mihin rakoon tähdätä biisinteossa. Minun ja Scottin mieltymykset määrittivät, millainen bändi Green Lungista tuli. Siitä lähtien olemme toimineet doomin ja psykedelian ja classic rockin välissä.
Green Lung äänitti ensimmäisen demonsa kesällä 2017. Omakustanne-ep Free the Witch tuli kauppoihin heti seuraavana vuonna.
Kun bändi lähti metsästämään levytyssopimusta, se kävi esittäytymässä suurillekin levy-yhtiöille. Templarin mukaan sellainen ei kuitenkaan tuntunut oikealta, ei diilien eikä tunteiden tasolla.
– Emme halunneet myydä itseämme emmekä tehdä sopimuksia, joissa meillä ei olisi valtaa mihinkään. Varsinkin alussa bändin kannattaa tehdä asioita itse ja hankkiutua asemaan, jossa yhtyeen tyyli ja tavat ovat selkeitä myös ulkopuolisille. Silloin levy-yhtiöt eivät edes yritä saada bändiä tekemään mitään, mitä se ei halua tehdä.
Vuonna 2019 Green Lung päätyi julkaisemaan ensialbuminsa Woodland Ritesin Englannissa itse. Saksassa levy ilmestyi samana vuonna Kozmik Artefactziin kautta.
Vuotta myöhemmin yhtyeen debyytti-ep ja -albumi julkaistiin uudelleen suomalaisen Svart Recordsin toimesta. Osapuolet tekivät sopimuksen myös uudesta materiaalista.
– Olen suuri Svart-fani. Se vanhan koulukunnan meininki miellyttää. Reverend Bizarre on yksi lempibändejäni, ja Svartilta tuli myös joitain The Warningin uudelleenjulkaisuja, joista innostuin, Templar sanoo.
– Lähetin aikoinaan meiliä Svartin Tomi Pulkille ja kyselin, mitä mieltä hän on levystämme. Tapasimme niihin aikoihin myös Mat McNerneyn, joka on Grave Pleasures -bändissä ja teki silloin hommia Svartille. Siitä se lähti. Niin se usein menee. Sitä tapaa ihmisiä, joista pitää ja jotka tajuavat musiikin päälle. Sitten on hyvä tehdä töitä yhdessä.
Suomalaisyhtiön ensimmäinen uusi Green Lung -julkaisu, albumi nimeltä Black Harvest (2021), oli menestys molemmilla mittareilla – se myi hyvin ja sai kiittäviä arvosteluja. Mutta sitten jatkui se tavallinen tarina, jossa bändi kiinnostuu suuremman levymerkin ehdotuksesta ja lähtee pohjatyön tehneeltä yhtiöltä.
Kun Nuclear Blast noteerasi Green Lungin menestyksen ja teki tarjouksen, bändi ei tohtinut kieltäytyä.
– Asiamme menivät kuin Oranssilla Pazuzulla. Sekin aloitti Svartilla ja päätyi Nuclear Blastille, Templar sanoo.
– Svart oli hyvä hautomo meille molemmille. Jos Black Harvestista ei olisi tullut niin suosittua, olisimme varmasti edelleen Svartin tallissa. Ajattelimme kuitenkin, että indiemerkin puitteissa bändimme ei olisi voinut kasvaa sen suuremmaksi. Muuten olisin voinut helposti levyttää Svartille vaikka ikuisesti.
Templar jatkaa, että pandemia-ajan ja Zoom-palaverien jälkeen tuntuu hyvältä, että nyt Green Lungin levy-yhtiöllä on toimisto myös Lontoossa.
– Siellä on helppo piipahtaa suunnittelemassa asioita ja tutustumassa ihmisiin. En kuitenkaan osaa sanoa, mitä julkaisukuvioiden kanssa tehdään tulevina vuosina. Yksi vaihtoehto on julkaista levyt itse, kuten teimme aivan alussa. Bändien pitää vain pelata niillä korteilla, jotka käteensä saavat.
Templar uskoo, että tällä kierroksella yhtyeelle on (jälleen) jaettu voittava käsi.
– On mukavaa olla yhtiön ainoa doomahtava yhtye. Saimme myös uuden ohjelmatoimiston, joka auttaa meidät isommille keikoille. En halua bändin jäävän jumiin doom-lokeroon. Näen Green Lungin metallibändinä sanan laajassa merkityksessä. Luovan työn suhteen Nuclear Blast ei ole puuttunut asioihin mitenkään. Heidän puolestaan voimme olla entistä oudompi bändi.
Templar jatkaa, ettei hänen yhtyeensä musiikillinen kehitys ole vielä päättynyt.
– Green Lung voi olla hyvinkin monipuolinen bändi, kunhan teemat ja tarinankerronta pysyvät yhtenäisinä. Voimme hyvin säveltää proge- tai folkbiisin, tai sitten jotakin tosi teatraalista tai iskevää. Skaalamme on venynyt tässä kuuden vuoden mittaan.
Green Lung teki uuden This Heathen Landin samassa studiossa kuin Free the Witch -ep:n aikoinaan. Siinä missä Black Harvestin äänityksiin meni kaksi viikkoa ja Woodland Ritesiin vain viisi päivää, This Heathen Landiä työstettiin kuukauden verran. Nyt oli aikaa satsata yksityiskohtiin, dynamiikkaan ja syvyyteen.
– Luulen, että ihmisillä menee hieman aikaa tämän levyn ymmärtämiseen. This Heathen Landillä on tarttuvaa tavaraa ja se on siistimmin tuotettu kuin edelliset levyt, mutta samalla se menee entistä kummallisempiin suuntiin.
– Se puoli oli vähällä mennä liiankin pitkälle. Kerran kun menin studioon, jätkät olivat poistaneet yhdestä biisistä kaikki kitarat ja panneet lauluuni jonkin ihmeellisen drone-efektin. No, sovitus palautettiin ennalleen, onneksi, mutta silloin selvisi, että liika studioaika ei ole hyväksi.
Joutilaisuuden siunaus
Englantilaisilla kansantaruilla ja myyteillä on tärkeä rooli Green Lungin musiikissa. Tom Templar kertoo, että tämä puoli taiteesta on kokonaan hänen harteillaan.
– Muu bändi jättää teemat ja lyriikat minun huolekseni, mikä on kivaa. Scott ja John [Wright, kosketinsoittaja] tosin diggailevat samoja juttuja ja tajuavat, missä mennään. Mutta minä olen se bändin nörtti.
Templar kertoo olleensa poikasena ”aikamoinen lukutoukka”. Hän muistelee lapsuutensa stimuloineen mieltä olemalla tarpeeksi tapahtumaköyhä. Hänen kotilakeuksillaan oli opittava käyttämään mielikuvitustaan, ellei halunnut tylsistyä.
– Kasvoin maaseudulla, oikeastaan keskellä metsää. Siellä ei ollut mitään tekemistä. Bändit eivät käyneet siellä soittamassa, joten minä lähinnä kuvittelin musiikkia tai luin siitä lehdistä ja kirjoista. Sellaisissa olosuhteissa saattaa päätyä luomaan mielessään erilaisia maailmoja.
Templarin lapsuusmuistot alleviivaavat, että luovuus tarvitsee polttoaineekseen joutilaisuutta. Tekemisen puutteen kaltaisesta etuoikeudesta on vaikea nauttia ajassa, jossa kaikki maailman virikkeet löytyvät lähimmältä kosketusnäytöltä.
– Lapsena halusin olla kirjailija. Haluaisin vieläkin kirjoittaa vaikkapa kauhunovelleja, mutta en tiedä, onko minusta siihen. Olen mielestäni hyvä tiivistämään tarinoita sanoituksiksi, mutta en tiedä, miten muunlaisen kirjoittamisen kanssa kävisi. This Heathen Landiltä joka tapauksessa huomaa, että tarinankerronnasta on tullut minulle entistä tärkeämpää. En ole koskaan tahtonut olla rocktähti, mutta olen halunnut tehdä albumeita. Bändi on minulle keino olla luova.
Green Lungin fiktiivinen puoli on syntynyt suoraan siitä, millainen taide ja viihde Templaria kiinnostaa. Kyse on vahvasti fiktiosta.
– En halua biisiemme heijastavan elämäämme. Tahdon bändin edustavan eskapismia ja fantasiaa. Tämän ajatuksen juuret ovat teini-iässäni ja lapsuudessani, juuri siinä maaseudun elämässä, joka houkutteli vuorovaikutukseen ympäristön kanssa mielikuvituksen kautta. Kiinnostuin nuorena kauhuelokuvista ja aikuisena kansantaruista, perinteistä ja siitä, mistä ne ovat syntyneet.
Templar lisää, että This Heathen Land on Green Lungin toistaiseksi kirjallisin albumi.
– Yksi levyn biiseistä perustuu Bram Stokerin Draculaan, toinen Robert Holdstockin Mythago Wood -romaaniin. Kauhu- ja fantasiakirjallisuus on nyt aiempaa enemmän läsnä musiikissamme. Jatkossa haluaisin tehdä samaa vielä enemmän. Kunnianhimo kasvaa tehdessä, ja minua kiinnostaa tislata biisiin romaanin tuntua. Kaikki palautuu kuitenkin seikkaan, että luin H. P. Lovecraftiä ollessani kuusitoistavuotias. Sellainen vaikuttaa siihen, millaisella filosofialla omia juttujaan myöhemmin tekee.
Toisaalta kauhu- ja fantasiakertomuksia voi tulkita metaforien kautta ja huomata niiden kertovan myös todellisista ilmiöistä. Esimerkiksi Lovecraftin ctulhu-myytin on ajateltu heijastavan tyhjyyden ja olemattomuuden pelkoa. Templar myöntää, että This Heathen Landin lauluissa on mukana myös häntä ja hänen havaintojaan.
– One for Sorrow’n miljöönä ovat kansantarut, mutta pohjimmiltaan se on hyvin inhimillinen laulu masennuksen kanssa kamppailemisesta. Leaders of the Blind syntyi politiikasta. Hunters in the Sky kuulostaa fantasiabiisin nimeltä, mutta itse asiassa se kertoo eräästä aristokraatista, joka omistaa suuren osan Dartmoorista. Jonkin aikaa sitten järjestettiin kampanja sitä vastaan, että hän esti ihmisiä liikkumasta maillaan. Eli kyllä oikea maailma suodattuu Green Lungin biiseihin, joskin vain noin joka neljänteen niistä.
Noita lähetti kirahvikuvan
Yksi vahvasti tosipohjainen kappale on Maxine (Witch Queen), joka kertoo edelleen elävästä henkilöstä.
– Maxine Sanders on tunnettu henkilö Isossa-Britanniassa, etenkin maan noitapiireissä. Samoin hänen jo edesmennyt miehensä Alex Sanders. He loivat niin sanotun Alexandrian Witchcraft -noituuden. Pariskunta oli erityisen aktiivinen 1960-luvun puolivälissä ja osasi käyttää mediaa ja julkisuutta hyväkseen. He esiintyivät monissa dokumenteissa ja elokuvissa. Heistä otettiin paljon seksikkäitä valokuvia tanssimassa nummilla pentagrammien ympärillä. He pääsivät iltapäivälehtien otsikoihin.
Sandersit popularisoivat noituutta Britanniassa samaan tapaan ja aikaan kuin Anton La Vey satanismia Yhdysvalloissa. Mutta miksi juuri Maxine Sanders oli hyvä laulunaihe Green Lungille?
– Koska olen aina halunnut kirjoittaa biisin, jolla on naisen nimi. Se on klassinen rokkijuttu, niin kuin Europen Carrie ja KISSin Beth. Tuntui hauskalta idealta tehdä rakkauslaulu Maxine Sandersille. Kun teimme biisiin musiikkivideota, eräs ystäväni kertoi tuntevansa tyypin, joka tuntee Maxinen. Sitä kautta saimme vihreää valoa videon tekemiseen. Maxine lähetti minulle hymyilevä kirahvi -emojin merkiksi siitä, että hän tykkää biisistämme. Hän nakitti assistenttinsa tuomaan erilaisia noituuselementtejä videoomme.
– Tässä saattaa olla hänelle nostalgian tuntua. Maxine liikkui aikoinaan Lontoon rockskenessä ja oli lavalla esimerkiksi Black Widow’n kanssa. Hän oli 1960-luvun Notting Hillin hip-diletantti siinä missä noitakin. Jossakin vaiheessa hän vaipui unohduksiin, mutta nykyään noituus tuntuu taas kiinnostavan ihmisiä. Aika harvat tosin tutustuvat aiheeseen pintaa syvemmältä esimerkiksi lukemalla kirjoja siitä.
Templar kertoo perehtyneensä aihepiiriin, mutta kieltäytyy allekirjoittamasta minkään uskonnon teesejä.
– Noituus on kyllä lähimpänä sitä, millaisia uskomuksia minulla on. Minulla on noituutta harjoittavia ystäviä, ja sille on Lontoossa aika vahva skene, joka on yhteydessä myös rockkuvioihin. Ehkäpä minäkin ohjaan ihmisiä sen suuntaan. Maxinen voi kuunnella poplauluna tai sitten johdatuksena noituuteen.
Rajat ja muu roska
Olin etukäteen melko varma, että Green Lungin nimi olisi jonkinlainen esoteerinen viittaus, mutta siltä ei kuitenkaan vaikuta. Netti tarjoaa ”vihreän keuhkon” merkitykseksi vain puistoa suurkaupungin sisällä.
Yllättäen siinä on Templarin mukaan suuri osa totuutta.
– Alkuaikoina meistä oli huvittavaa, että teimme biisejä maisemasta ja luonnosta, vaikka bändimme toimi Lontoossa. Mietimme, että olimme bändinä kuin vehreä luomukeidas keskellä suurkaupunkia. Toinen syy nimen valitsemiseen oli, että suurella vaikuttajallamme Type O Negativella on biisit Lung ja Creepy Green Light. Yhdistimme nimen niistä vähän niin kuin Electric Wizard yhdisti omansa parista Black Sabbathin kappaleesta. Minua miellytti myös se, että Green Lung on vähän kuin Black Flag.
Kun Green Lungin ensimmäinen albumi Woodland Rites ilmestyi, Instagramilla ja Youtubella oli osuutta bändin nousuun. Bändi onnistui tekemään sosiaalisessa mediassa sen, mitä kaikki uudet yhtyeet siellä yrittävät: erottautua ja tulla suosituksi. Tom Templar ei tiedä, miksi niin kävi.
– Youtubessa on kanavia, jota nostavat esiin stoner rock -levyjä ja saavat valtavan määrän ihmisiä kuuntelemaan niitä. Joidenkin bändien levyistä tulee suosittuja, ja meille vain kävi niin. Woodland Rites meni saman tien viraaliksi, kun pari stoner-tiliä nosti sen esille.
Samaan aikaan, kun kiinnostus Green Lungia kohtaan kasvoi netissä huomattavasti, tosimaailmassa se oli aloitteleva bändi, joka esiintyi pienissä klubeissa hyvin pienille yleisöille.
– Meillä oli faneja, mutta emme ikinä nähneet heitä eivätkä he meitä, koska he asuivat Amerikassa ja missä lie, Templar nauraa.
– Vasta Black Harvestin kohdalla kotimaamme rockmedia käänsi katseensa meihin ja bändin nimi kasvoi valtavasti. Tavallaan kasvoimme luonnonmukaisesti. Ei meillä ollut managereita, vaikutusvaltaisia tuttuja musiikkiteollisuudessa tai muuta sellaista.
Templar kertoo toivovansa, että This Heathen Land kiinnostaisi sekä Woodland Ritesin että Black Harvestin diggaajia. Tilanne on edelleen sama kuin ennenkin: suuri osa Green Lungin faneista ei ole vielä päässyt näkemään bändiä keikalla.
– Se on sääli, sillä keikoillahan se todellinen taika tapahtuu. Sitä paitsi Woodland Ritesin biisit kuulostavat nykyään erilaisilta. Monien mielessä ne ovat sellaisia kuin levyllä, törkyisiä doom-biisejä, mutta livenä bändin sointi on suurempi ja itsevarmempi kuin ennen. Ja tämä todellakin on livebändi, ei ole paljon taustanauhoja tai sellaista. Soundi ei ole täydellistä eikä sitä ole kvantisoitu ihan vitusti, jotta se kuulostaisi joltain Logic-tiedostolta. Se on vanhan koulun rockia.
Green Lung voisi hyvin keikkailla vaikka koko ajan, elleivät rahan ja ajan kaltaiset realiteetit asettaisi omia ankeita vaatimuksiaan. Sellaista on muusikon työ striimauksen maailmassa, jossa muusikot eivät ansaitse äänitteillään juuri mitään.
– Ennen bändit saattoivat tehdä niin kuin Iron Maiden, kiertää maailmaa vuosia putkeen. Nykyään sellainen on käytännössä paljon vaikeampaa, koska vain harvoilla on rahaa ja aikaa moiseen. Me olemme myös päivätöissä, joten siinä on järjestelemistä. Ja sitten on kaiken maailman brexitit ja rajat ja muu roska.
– Olisi hienoa soittaa Amerikassa. Emme ole koskaan käyneet edes Helsingissä, mikä on suuri synti. Keikkojen soittaminen on mahtavaa. Oli siistiä olla viiden viikon kiertueella Clutchin kanssa. Silloin siihen touhuun pystyi uppoutumaan oikein kunnolla, mikä ei onnistu, jos arkielämä on tiellä. Kiertue myös muokkasi Green Lungin tapaa työskennellä. Meistä tuli parempia muusikoita ja tiukempi yhtye.
Green Lungin yleisö kasvaa ja laajenee edelleen. Templarin mukaan keikoilla näkee aiempaa enemmän kevyemmän indiemusiikin faneja.
– Ehkä he pitävät meissä juuri siitä, että tämä ei ole tietokoneistettua tavaraa. Retrobändinä en meitä pidä, vaan rokkibändinä, joka nyökkää 1970-luvun alun okkultismijutuille. Olemme paljon modernimpi rockbändi kuin vaikka Graveyard, jonka viimeisin levy kuulostaa Witchcraftin demolta, mikä on sinänsä ihan mahtavaa.
– Haluaisin, että Green Lung olisi ihmisille kuin juhla, johon kaikki on kutsuttu. Tuntuu hassulta, että jotkut tulevat löytämään meidät vasta This Heathen Landin kautta. Takana on kuitenkin jo aikamoinen matka. Ja mitä pidemmälle mennään, sen oudommaksi meno muuttuu.
Julkaistu Infernossa 10/2023.