Vuoden 2020 Rock and Roll Hall of Fame -ehdokkaat julki – Motörheadin tapaus hämmentää

Motörheadin pitkäaikaisin kokoonpano on jäämässä ilman tunnustusta.

16.10.2019

Seuraavat ehdokkaat uusiksi Rock and Roll Hall of Fame -tunnustuksen saajiksi on julkistettu. Vuonna 2020 ehdolla ovat Judas Priest, Motörhead, Soundgarden, Nine Inch Nails, MC5, T.Rex, Dave Matthews Band, Depeche Mode, Kraftwerk, Notorious B.I.G., Whitney Houston, Pat Benatar, The Doobie Brothers, Rufus ja Chaka Khan sekä Todd Rundgren. Yleisöäänestys on myös käynnistynyt ja oman mielipiteensä voi antaa täällä.

Judas Priest on toistamiseen ehdolla. Heavy metal -suuruus oli aiemmin ehdolla vuonna 2018, muttei tullut valituksi. Viime kierroksella yhtyettä ei nostettu edes ehdolla, mikä herätti fanien keskuudessa kummastusta. Priest-nokkamies Rob Halford kertoo Billboard-lehdelle olevansa otettu ja yllättynyt, että yhtye pääsi jälleen ehdolle näinkin pian.

”Hall of Fameen liittyy ristiriitoja ja sitä monesti kritisoidaan, mutta se, että Priest on jälleen mukana, kertoo mielestäni paljon siitä, miten paljon he arvostavat hevimetallia ja erityisesti brittiläistä raskasta musiikkia”, Halford kiittelee.

Soundgarden on ensimmäistä kertaa ehdolla Hall of Fameen. Muista grungesuuruuksista Hall of Fameen on jo nimetty Pearl Jam sekä Nirvana. Kitaristi Kim Thayil sanoo Billboard-lehden haastattelussa yllättyneensä ehdokkuudesta ja myöntää olevan katkeransuloista, ettei vuonna 2017 menehtynyt laulaja Chris Cornell pääse sitä kokemaan.

”Kun kuulin asiasta, olin sellaisessa jet lagissa etten tiennyt mistään mitään! Kun oikein aloin asiaa ajatella ja sisäistin sen, se tuntui hyvältä. Tämä on tärkeä juttu varsinkin Soundgardenin ja Chrisin perinnölle. On tärkeää ymmärtää tämä fanien näkökulmasta”, Thayil toteaa.

Motörheadin ehdokkuuteen liittyy kuitenkin yksi hämmentävä seikka, joka tuntuu myös suurelta vääryydeltä. Bändeiltä nimetään ehdolle nimittäin aina vain tietyt jäsenet – yleensä vain alkuperäiseen tai niin sanotusti ”klassisimpaan” kokoonpanoon kuuluneet – minkä vuoksi Motörheadista ehdokkaiksi on nimetty nokkamies Lemmy Kilmister, kitaristi ”Fast” Eddie Clarke sekä rumpali Phil ”Philthy Animal” Taylor eli bändin vuosien 1976-1982 kokoonpano.

Hall of Fame sivuuttaa näin siis täysin bändin pitkäaikaisimmat ja viimeisessä kokoonpanossa olleet jäsenet eli kitaristi Phil Campbellin (bändissä vuodesta 1984 Lemmyn kuolemaan eli 2015 saakka) sekä rumpali Mikkey Deen (bändissä vuodesta 1992 vuoteen 2015). Motörhead pyöri Kilmisterin, Campbellin ja Deen muodostamana triona peräti 20 vuotta (vuosina 1992-1995 nelimiehisessä kokoonpanossa oli lisäksi mukana kitaristi Michael ”Würzel” Burston). Muun muassa Overkill– ja Ace of Spades -albumit äänittänyt klassinen Kilmister-Clarke-Taylor -kokoonpano toimi vain kuusi vuotta.

”Sanoisin, että se on huutava vääryys ja tiedän, että Phil tulee olemaan myös todella pettynyt. Olemme kantaneet lippua yhdessä 25 vuotta ja nostimme Motörheadin sille tasolle, missä se nyt on. Olimme mukana 25 vuotta kaikista neljästäkymmenestä, kun alkuperäinen bändi kesti vain muutaman vuoden. He aloittivat sen, mutta Lemmy itse on sanonut, etteivät olisi kestäneet enää puolta vuottakaan sillä kokoonpanolla. En usko, että olisimme nyt tässä ilman niitä 25 vuotta, jotka me vietimme tien päällä”, Dee kommentoi Billboard-lehdelle, mutta lisää Motörheadin ehdottomasti kuitenkin kuuluvan mukaan Hall of Fameen.

”Jopa suurimmista suurimmatkin bändit ovat ottaneet vaikutteita Motörheadista ja Lemmystä. Se on aitoa tavaraa. Jos kysyt asiaa vaikka Ozzylta (Osbourne), hänen mielestään Motörheadin olisi pitänyt päästä Hall of Fameen jopa ennen Black Sabbathia.”

Rock and Roll Hall of Fame -tunnustukset jaetaan Clevelandissa 2. toukokuuta 2020.

Lisää luettavaa