Walesilaispoliitikko suututti rojalistit some-postauksellaan, jossa soi Rainbow-klassikko – ”Mielestäni oli vain hauska juttu…”

Kill the Kingin ajateltiin olevan osoitettu juuri kruunatulle Charlesille.

15.05.2023

Walesilaispoliitikko Dave Jones sai rojalistien vihat niskaansa tehtyään Facebookin tarinoihinsa julkaisun, jossa oli kuva Conwyn linnasta ja päällä soi Rainbow-yhtyeen klassikko Kill the King. Asiasta on uutisoinut Daily Post.

Syy julkaisun paheksuntaan on kappaleen väkivaltaisissa sanoituksissa, joissa puhutaan kuninkaan surmaamisesta ja kruunun ottamisesta (sanoitukset kirjoittaneen Ronnie James Dion mukaan kappale sai inspiraation shakki-pelistä). Myös Jonesin ajoitus on herättänyt närää, sillä tämä teki julkaisun vain viisi päivää kuningas Charlesin kruunajaisten jälkeen.

Jones itse selitti halunneensa vain liittää kuvansa kylkeen jonkin ”keskiaikaista tunnelmaa” huokuneen kappaleen ajattelematta sen enempää sen sanoituksia, jotka Facebook automaattisesti lisäksi sittemmin poistuneen julkaisun kylkeen. Hän vakuuttaa, ettei julkaisu, jonka Jones oli tehnyt henkilökohtaisella tilillään eikä julkisella työhön liittyvällä tilillään, ollut millään lailla kohdistettu keneenkään eikä sen ollut tarkoitus loukata ketään.

”Kuten monet varmasti tietävät, linnan rakennutti kuningas Edvard I helpottaakseen pohjois- ja keski-Walesin hallitsemista. Siksi valitsin kappaleeksi Kill the King”, Jones selittää Daily Postille.

”Kun tein julkaisun, en edes ajatellut kuningas Charlesia. Ainoa asia mielessäni oli kaunis kuva Conwyn linnasta ja että sen rakennutti Edvard. Mielestäni oli vain hauska juttu käyttää Kill the Kingiä julkaisussa. Okei, Edvard on ollut kuolleena jo pitkään, mutta se oli hän, joka rakennutti tuon linnan. Jos se, että käytän jotain kappaletta sosiaalisessa mediassa loukkaa rojalisteja: se on vain biisi eikä se liity millään tavalla nykyiseen kuninkaaseen.”

Ritchie Blackmoren, Ronnie James Dion ja Cozy Powellin käsialaa oleva Kill the King julkaistiin ensimmäisen kerran liveversiona Rainbow’n vuoden 1977 On Stage -livealbumilla. Studioversio ilmestyi vuotta myöhemmin albumilla Long Live Rock ’n’ Roll. Kappaletta ovat vuosien varrella tulkinneet muun muassa Stratovarius, Grave Digger, Adrenaline Mob sekä Metallica osana Ronnie Rising -sikermäänsä.

Lisää luettavaa