Wolfsbane-kitaristi sairastaa syöpää – ”Jättimäinen shokki meille kaikille”

Jase Edwards on jo aloittanut syöpähoidot.

03.08.2022

Wolfsbane-yhtyeen kitaristi Jase Edwardsilla on diagnosoitu luuydinsyöpä. Yhtye kertoi asiasta nettisivuillaan julkaistulla tiedotteella.

”Kuten jo tiedättekin, Jase soitti Genius-kiertueella selkänikama murtuneena. Saimme tietää asiasta keikkabussissa matkallamme Edinburghiin. Koska mitään tapaturmaa tai iskua ei ollut tapahtunut, hän on käynyt testeissä selvittääkseen murtuman syyn”, yhtye kertoo.

”Ikäväksemme joudumme vahvistamaan, että Jasella on diagnosoitu myelooma. Se on luuydinsyöpä, johon ei tällä hetkellä tiedetä parannusta. Mutta se on kuitenkin hoidettavissa. Hän aloitti ensimmäiset kemoterapiat kaksi viikkoa kiertueen päättymisestä ja toivon mukaan saa kantasolusiirrännäisen noin neljän kuukauden sisään.”

”Tämä tuli täysin yllätyksenä ja on jättimäinen shokki meille kaikille! Hän voi kuitenkin pääosin hyvin ja odottaa, että pääsee viettämään lisää aikaa studiossa.”

Vuonna 1984 perustettu Wolfsbane, jonka laulajana toimii 1990-luvulla Iron Maidenin keulilla nähty Blaze Bayley, julkaisi uuden Genius-albumin kesäkuussa. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen uusi levy sitten vuoden 2012 Wolfsbane Save the World -albumin.

Lisää luettavaa