Metallifestarien suurin ja kaunein jyllätään loppuviikosta (29.7.–1.8.) Saksan Itzehoen kaupungin lähellä pienessä Wackenin kylässä jo 26. kertaa. Luvassa on kaikkiaan neljän päivän mittaiset, 75 000 kävijän kokoiset bakkanaalit, jotka jokaisen hevimusiikille omistautuneen pitäisi kokea elämässään ainakin kerran. Wackenin kahdeksalla lavalla soittaa yhteensä 120 bändiä.
Aki Nuopponen ruotii Infernon tuoreen festarinumeron 6. Piiri -palstalla sitä, miten festareille myydään nykyään lippuja jo ennen kuin esiintyjistä on välttämättä tietoakaan. Wackenin kohdalla kyse on ollut viime vuodet juurikin tästä, joskin tapahtuma itsessään on sen kokoluokan käsite, että sinne halutaan tulla bändirosterista varsinaisesti välittämättä.
Ensikertalaiselle on hiukan harmi, että varsinaiset megaluokan pääesiintyjät loistavat tänä vuonna poissaolollaan. Tapahtuman nimekkäin esiintyjä, Judas Priest, ei aivan tähän joukkoon lukeudu. Seuraavassa kuitenkin viisi hyvää syytä sille, miksi Silvast vetää kuvitteelliset pussihousut jalkaansa, antaa kalapuikkoviiksien kasvaa ja huutaa kovaan ääneen pils-tuoppi kädessään ”jawohl!”.
Savatage/Trans-Siberian Orchestra
Yhdysvaltalaisten Olivan veljesten progressiivista ja suurellista melodista metallia takova Savatage soittaa Wackenissa ensimmäisen keikkansa vuosikausiin. Tämä lukuisia legendaluokkaan luokiteltavia, eeppiset mittasuhteet omaavia levyjärkäleitä (Hall of the Mountain King, Streets – A Rock Opera, Gutter Ballet, Dead Winter Dead…) aikoinaan luonut bändi koki massiivisen takaiskun lokakuussa 1993, kun bändin kitaristi Criss Oliva menehtyi rattijuopon yliajamana. Yhtye jatkoi, mutta Jon Olivan veljen poismeno oli suuri isku Savatagelle niin taiteellisesti kuin henkisestikin.
Wackenissa esiintyy myös Savatagesta sivuprojektina siinnyt ja sittemmin omalle uralleen kasvanut neoklassista, jouluteemaista metallia soittava Trans-Siberian Orchestra. Kun Wacken julkisti aiemmin, että yhtyeet veivaavat vierekkäisillä lavoilla samaan aikaan, posse oli yhtä huolestunutta kysymysmerkkiä. Syy ”päällekkäisyyteen” selvisi: Savatage ja TSO aikovat hoitaa homman runttaamalla vierekkäisillä lauteilla biisejä vuoronperään. Onnistuessaan konsepti tarjoilee once in a lifetime -tyyppisen elämyksen. Epäonnistuessaan homma voi olla katsojan kannalta yhtä kaaosta.
Running Wild
Saksalaisen merirosvohevilegendan piti soittaa viimeinen keikkansa Wackenissa kuusi vuotta sitten. Sittemmin pääkallolippu päätettiin kuitenkin kaivaa arkusta pölyttymästä, ja keikkamielessä se vedetään takaisin kuunarin salkoon perjantaina. Tämä keikka on yksi syy, miksi päätin lähteä Wackeniin juuri tänä vuonna. Raskaan sarjan Runkkaajana (tarkennettakoon tässä kohtaa, että isolla alkukirjaimella kirjoitettuna em. subjekti tarkoittaa suomalaista Running Wild -yhtyeen fanittajaa) olen odottanut tätä keikkaa kuin kuuta nousevaa. Piraattikapteeni Rock ’N’ Rolf Kasparekin kipparoima bändi ei ole soittanut kahteen viime vuosikymmeneen kuin kotimaassaan ja sielläkin harvakseltaan. Suomessa bändi on käynyt aikojen saatossa vain kerran, vuoden 1990 Giants of Rockissa Hämeenlinnassa. Kun nyt tuli tilaisuus, se on käytettävä hyväksi.
Steve ’N’ Seagulls
Ensin nettisensaatioksi, sitten suuren yleisön livejyräksi bluegrass-metallicovereillaan noussut keskisuomalaisyhtye tarjoaa henkilökohtaisen syyn lähteä Saksaan. Bändissä soittaa hyvä ystäväni, jonka kanssa perustimme aikoinaan ensimmäiset bändit ja soitimme ensimmäiset rokkikeikat. Jo tätä kirjoittaessa tunnen suurta ylpeyttä siitä, että yksi meistä piskuisen Venekosken kylän musiikkihörhöistä vetää bändinsä kera Wackenissa! Olen aivan varma, että Eläkeläisten hauskanpitohevin opettamat saksalaiset ottavat lokkiparven avosylin vastaan kaikkina niinä neljänä kertana, joina ’Gulls humppaa Beer Gardenin lavalla.
Muut suomalaiset yhtyeet
Seagullsin lisäksi on toki mukava todistaa myös muiden Härmän hampuusien edesottamuksia nahkahousumaassa. Ensiferum polkee folk metaliaan aina yhtä rautaisella ammattitaidolla, Amorphis vetää Tuskasta tutun Tales from the Thousand Lakes -spesiaalinsa ja powerille vihkiytyneille on luvassa Tuskan sekä Tampereen South Parkin perusteella mainiossa livekunnossa olevan Stratovariuksen duuri-ilottelua. Eniten kuitenkin kiinnostaa nuorten miesten glamretkue, Wacken Metal Battlessä kisaava Shiraz Lane, joka oli allekirjoittaneelle yksi männä Tuskan positiivisimmista yllätyksistä. Jos Helsingin pojat onnistuvat Wackenissa, se voi olla bändille iso askel eteenpäin. Ennakkoon innosti myös suomalaisen metallipioneerin Waltarin keikka. En ole nähnyt bändiä koskaan livenä, mutten taida tälläkään kertaa. Yhtyeen soittoaika lauantaina koko tapahtuman viimeisenä bändinä on käsittämätön 2.15–3.00.
Mahdolliset jokerikortit
Koska Wackenin bändikattaus on niin laaja, toivon löytäväni festareilta myös uusia piristäviä artistituttavuuksia. Ennalta odotan esimerkiksi Dream Theaterin, Todd La Torre -keulaisen Queensrÿchen, ruotsalaisten The Poodlesin ja Falconerin, yhdysvaltalaisen Armored Saintin ja saksalaisen juurithrash-reliikin, Exumerin, keikkoja. Ja tokihan tapahtuman finaalissa väijyy myös se Judas Priest nykykuntoineen.
Lisätiedot festarin sivuilta.