Yleislakko koskettaa monia – lue haastis!

Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen www.yleislakko.net

Turun tauti -nimityksen saanut ilmiö riivasi Yleislakon kotikaupunkia 80-luvulla. Mikäli tämä punk-nelikko olisi ollut olemassa jo tuolloin, olisi se epäilemättä antanut sanan säilänsä sivaltaa tarkasti kohti asiaan sotkeutuneita paikallispolitiikkoja. Loppuvuodesta 2012 julkaistulla Maailmanpolitiikan arkipäivää -nimisellä kolmannella levyllään huutia saavat niin koti- kuin ulkomaanpolitiikka ja sen tekijät.

Punkiin ja hardcoreen mielletään lähtökohtaisesti kantaaottavuus ja poliittisuus, eikä omia aatteita tai epäkohtia ole pelätty tuoda esille sanoituksissa. Monet niin uudet kuin vanhatkin tekijät ovat kuitenkin vuosien varrella lipsuneet alkuperäisistä ajatuksista ja motiiveista, mutta Yleislakolle ja sen jäsenille nämä asiat ovat olleet alusta alkaen itsestään selviä ja täysin luonnollisia. Jopa siinä määrin, että kantaaottavuus tuli musiikkiin mukaan kuin varkain.

– Ei meidän alkuperäinen ajatus ollut tehdä kantaaottavaa punk-muusiikkia, politiikka on vain tullut siihen jotenkin lähes itsestään mukaan. Tämän päivän poliittisessa keskustelussa on vain niin paljon asioita joihin on ihan pakko tarttua, että minkäs sille sitten voi? Eikä maailma tule meidän elinaikanamme niin täydelliseksi muuttumaan, etteikö kritiikille ja epäkohtien esiin nostamiselle olisi aihetta jatkossakin. Mitään turhanpäiväistä pop-punkkia emme tahdo tehdä, vaikka sillä levyjä hyvin kaupaksi saisikin, bändin vokalisti Antti kertoo.

Punkin sanotaan olevan kantaaottavaa, mutta miksi sitten teidän kaltaisia, näinkin selkeästi ja laaja-alaisesti poliittisia asioita kritisoivia kotimaisia punk-bändejä on vähän?

– Saattaa olla, että nykypäivän punkissa eletään ehkä vieläkin ylipoliittisen 90-luvun kantaaottavuuden jälkimaininkeja, joissa niin sanottu ”epäpoliittinen provosoiminen” kukoistaa ja hiukankin poliittinen sanoma tulkitaan helposti nihkeilyksi ja tiukkapipoisuudeksi. Eipä sillä, kukin saa lauleskella mitä haluaa, muttei sovi unohtaa, että rakkaus ja juopottelu eivät ole ainoita aiheita sanoituksissa, orkesterin rumpupallilla istuva Paavo pohtii.

– Paavon analyysin voin allekirjoittaa, mutta saattaa olla niinkin, että punk on keskiluokkaistunut muun rock-musiikin kuten esimerkiksi heavyn myötä. Kaikki eivät pidä punkia ideologisena juttuna, vaan pelkkänä musiikkityylinä muiden joukossa. Sellainen ajattelu ei synnytä kantaaottavuutta, Antti jatkaa.

Onko juuri punkin keskiluokkaistumisesta kyse Pää Kii- ja Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeiden suosiossa, josta voidaan jopa alkaa puhua ilmiöinä?

– Ehkä osaksi ainakin näin. Jokin aika sitten, muistaakseni Stalingrad Cowgirlsin tähdittämässä uutisjutussa, kerrottiin kuinka nuoret naiset tekevät kovaa nousua Suomen musiikkimarkkinoiden huipulle ja niinhän on tietenkin myös käynyt. Metkaa tässä oli se, että samassa uutislähetyksessä kerrottiin myös kuinka rock, ja Suomen kyseessä ollessa siis lähinnä heavyrock, on muuttunut keskiluokkaisemman kuulijakunnan musiikiksi ja kapinallisuus on jäänyt jonnekin historiaan. Tuli vain väistämättä mieleen ajatus, että nyt kun kapina on jäänyt pois, voivat naisetkin tulla viimein mukaan kukkoilemaan.

– Kai kehitys on punkin osaltakin tähän suuntaan menossa, musiikkityylin sisältämä kapinallisuus alkaa olla syöty ja kohta punkia soitetaan jossain Nokian kesäjuhlissa merkonomeille siinä missä heviä tai rokkiakin.

– Sanoitukset ja yleensäkin bändien sanoma nousee tällaisessa tilanteessa arvoon arvaamattomaan ja aivan varmasti vastakulttuuriakin yhä kannatetaan punkin parissa, vaikka kaupallisempaakin osastoa lisää syntyisi. Kyllä periaatteidenkin vuoksi soittavaa porukkaa punkissa on yhä mukana, se ei vain pääse tässä nykyajan porvarillisessa mediassa esiin ja tällaiset valtavirran mukaan lähtevät popimmat suuntaukset varmasti myös radikalisoivat ja nostavat osan porukoista yhä innokkaammin niitä vastustamaan, Antti analysoi alakulttuureiksi miellettyjen genrejen nykytilaa.

Kyynisimpien mielestä musiikilla ei voi muuttaa maailmaa, mutta punkin puraisemien mielestä muutos lähteekin yksilötasolta. Tavat toimia ja toteuttaa itseään ovat kaksikolle kaikkea muuta kuin tietoisia valintoja.

Antti: – Yksilöistähän ne suuretkin muutokset lähtevät, joten kyllä kitaraa soittamalla tapahtuva maailman parannus on mahdollista. Punk edustaa minulle vapaata ilmaisua. Kaikilla on oikeus soittaa, vaikka ei niin loistava virtuoosi olisikaan. Ja toisaalta punk sisältää musiikkityylinä myös sellaisen määrän energiaa, ettei mikään muu tyyli mielestäni pääse lähellekään. Kun näihin lisää vielä kantaaottavuuden ja valtavan tarpeen sanoa mielipiteitään ääneen, niin punkhan on oikeastaan ainoa mahdollinen valinta.

Paavo: – Itselle juuri punk-musa on ollut se juttu, johon palaa aina uudelleen ja uudelleen, vaikka oma musankuuntelu onkin paljon avarakatseisempaa ja genreihin sitoutumatonta. Punkin vahva kytkeytyminen DIY-kulttuuriin ja juttujen tekeminen omilla ehdoilla motivoi eniten. Maailman muuttamisesta en tiedä, mutta voi ainakin yrittää tehdä pienestä alueesta paremman.

Voiko sitten eri vaaleissa äänestämättä jättämisellä ottaa kantaa tai saada aikaan muutoksia?

Paavo: – Mikäli kannanottona on passiivisuus, en ehkä näkisi moista hyvänä vaihtoehtona tässä tapauksessa.

Antti: – Ei voi. Joku neropatti sanoi, että äänestämällä voit vain vaikuttaa idiootilta, mutta minun mielestäni jos jätät äänestämättä, olet idiootti etkä vain vaikuta sellaiselta. Kaikki keinot täytyy käyttää, jos haluaa muutoksia yhteiskuntaan. Muuten voi vaikka luovuttaa ja käydä saman tien arkkuun makaamaan.

Musiikilliset raja-aidat mataliksi

Sanoitusten lisäksi Yleislakon tekee omalaatuiseksi se, että sen musiikillinen lähestymistapa punkkiin on yllättävän avarakatseinen, iloinen ja kepeä. Rankkaa paahtamista ei levyillä juurikaan kuulla, mutta yllätyksiä piisaa, esimerkkinä vaikka edellisen Vapauden rautaiset raamit -levyn (2011) vahvasti hiphop-henkinen avauskappale Paluu apinoiden planeetalle”.

– Me ollaan koitettu pitää itsemme irrallisina säännöistä ja erilaisista genren sisäisistä tyylisuuntauksista. Näissä kehittyy usein omanlaisiaan punk-koodeja, joita sitten silmä kovana tarkkaillaan. Tällaisella käytöksellä ei enää ole mitään tekemistä alkuperäisen punkin vapauden ajatuksen kanssa. Kun jättää itselleen musiikissa ovet niin sanotusti auki, niin sen tekemisestä ja esittämisestä nauttii enemmän. Siitä kai tuo rentouden ja kepeyden fiilis meillä sitten tulee, Antti pohtii.

– Ainakin omalla kohdalla ainoaksi rajoitteeksi musiikissa nousee soittotaito. Siksi toisinaan onkin virkistävää opetella ja kokeilla joitain uusia juttuja peruspunkin rämpyttämisen sijaan. Edellinen levy tuomittiin nopeasti meidän ”kokeilevaksi” levyksi. Olihan siinä tietty monenlaista, osassa onnistuttiin ehkä hiukan enemmän ja osassa taas hiukan vähemmän. Keikkasettiin ei tosin montaa biisiä ole tuolta levyltä eksynyt. Uusi levymme onkin sitten ehkä ”perinteisempää” punkrokkia, Paavo jatkaa.

Kumpi syntyy yleensä ensin, musiikki vai sanat?

– Sanat ovat suurimmaksi osaksi se puoli biiseistä, jotka antavat herätevirtaa myös sävellyksiin. Mutta ei tässä järjestyksessä edetä mitenkään orjallisesti, usein on säveleenkin rustailtu sanat jälkeenpäin. Varsinkin niissä tapauksissa, missä muut kuin minä noita biisejä tekevät. Sanoituksistahan minä vastaan itse aina. En varmaan edes suostuisi muiden sanoja laulamaan, niissä kun pitää olla mielestäni tunne ja ajatus mukana, eikä se aina muiden tekemien tekstien kanssa niin hyvin löydy, Antti valaisee biisien työstötekniikkaa.

Onko mahdollista, että sanoitukset jyräisivät joskus musiikin yli ja saisivat kohtuuttoman paljon enemmän näkyvyyttä ja merkittävyyttä?

– Onhan tuokin mahdollista ja kaikista parhaiten se näkyy musiikkityyleissä, jotka pohjautuvat todella vahvasti johonkin aatteeseen parhaimpina esimerkkeinä gospel- ja kansallissosialistinen musiikki. Pelkän sanoman varjolla pystyy toisinaan tunkemaan levyn täyteen hävyttömän laadutonta ryönää, Paavo aloittaa.

– Onhan hyvä sanoitus ilman kummoisempaa sävellystä usein vienyt kappaleita varsin pitkälle, jopa klassikoiksi asti. Rock on sävellyspuoleltaan melko lailla loppuun kaluttua, aina se uusi biisi jostakin vanhasta muistuttaa. Parempi siis ainakin minun mielestäni on keskittyä sanoituksiin ja niiden omaperäisyyteen. Huonot sanavalinnat ja epäselvä sanoma voivat juurikin saada aikaan tuollaista kohtuutonta merkittävyyttä ilman että esittäjä edes sellaista haluaa. Ja tietenkin kaikenlaiset vihaamiset ja ääliömäisyydet tuntuvat saavan tälläkin saralla aina runsaasti näkyvyyttä. Pitäisi siis hieman miettiä mistä laulelee, Antti pohtii sanoitusten merkitystä.

Kun punk mielletään vihaiseksi musiikiksi, mitkä kolme asiaa vituttavat juuri nyt niin paljon, että niistä voisi tehdä vaikka sanoitukset?

Antti: – Ensimmäisenä mieleen tulee yhteistoimintaneuvottelut osa kolme. Kaksi biisiähän tästä aiheesta on jo tosin syntynyt, mutta aina vaan nämä pinnalla ovat. Toinen voisi olla vaikkapa joku lasten Idols ja kolmas asia vaikkapa iänikuiset rakkauslaulut ja ihmisuhdepop. Sitä osastoa kun alkaa olla mitta täynnä aivan tosissaan.

Kuuntele kappaleet Hallitukseen ja Maailmanpolitiikan arkipäivää kappaleet Yleislakon uusimmalta albumilta: