Sosiaalinen media on luikerrellut valtavaksi osasi ihmisten elämää viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä pätee myös musiikkiin.
On bändejä, jotka heittävät koko somella vesilintua, tai niitä, jotka ovat osa sitä vain koska se on pakollista. Sitten on bändejä, kuten suomalainen Fear of Domination, jotka ovat ottaneet sosiaalisen median haltuun toden teolla: Facebook- ja Instagram-tilit ovat osa bändin sykettä ihan samaan tapaan kuin MTV, Jyrki tai IRC-Galleria olivat sukupolvilleen.
– En usko, että asian suhteen kävi ikinä tietoista valaistumista. Me kasvettiin somekulttuurin rinnalla ja huomasimme sen mahdollisuudet hyvissä ajoin, Saku Solin, toinen yhtyeen laulajista, toteaa.
– Nykyään hyödynnämme somekanavia mahdollisimman tehokkaasti, koska niillä pystyy oikeasti antamaan faneille sisältöä, infoa ja tartuntapintaa. Eikä tämä ole ollut mitään pakkopullaa, vaan FoD on aina ollut lähellä faneja ja some tarjoaa siihen loistavan ja ilmaisen mahdollisuuden
Fear of Domination on ollut alusta asti sekä musiikillisesti että visuaalisesti näyttävä bändi. Juuri tähän yhtälöön kokonaisvaltainen somen hyödyntäminen sopii paremmin kuin hyvin.
– Eräs viisas herra sanoi minulle ihan bändin alkuaikoina, että yleisö kuuntelee silmillään, joten olemme pitäneet huolen, että tarjontaa on. Mielestäni some on antanut meille mahdollisuuden näyttää visuaalisuuttamme ja erikoisuuttamme äärimmäisen hyvin.
Somekanavilla on hyvä pitää yllä tasaista näkyvyyttä, mutta samalla on muistettava tasapaino asiallisten tietoiskujen, letkeämpien huvittelujen ja rennon maanläheisyyden välillä.
– Olemme pitäneet yllä tiedostettua ”jotain joka viikko” -periaatetta, mutta aika lailla itsestään meidän julkaisut syntyy, eikä meidän tarvi enää edes miettiä aikataulutuksia. Olennainen kysymys on, mitä me halutaan antaa. Pitää myös kuunnella, mitä meiltä halutaan.
– Kyllä meilläkin selkeästi erilaiset perseilyvideot bäkkäreiltä ja muut viihdearvoa antavat jutut tuntuvat leviävän parhaiten. Tietenkin myös uudet biisit ja vastaavat leviää hyvin.
Saku toteaa sosiaalisen median olevan Fear of Dominationin kohdalla kirjaimellisesti sosiaalinen: se ei toimisi pelkillä mainosmaisilla postauksilla, ilman vuorovaikutusta fanien kanssa.
– Sanoisin fanien olevan tässä se ratkaiseva tekijä. Ei mikään postaus, kuva, keikkamainos tai vastaava leviäisi kunnolla, jos fanimme eivät levittäisi linkkejä, tägäilisi kavereitaan, loisi omia faniryhmiään ja tekisi äärimmäisen upeata taustatyötä.
Asian kääntöpuolella osa musiikinkuluttajista harmittelee, että nykyaika on tuonut bändejä liiankin lähelle fanejaan ja vienyt näin salaperäisyyden niiden ympäriltä.
– En ole oikein ymmärtänyt näitä ulinoita, että fanit pääsevät nykyään liian lähelle ja näkevät, etteivät artistit olekaan yli-ihmisiä. Mystiikka kuolee ja jäätiköt sulaa. Minusta se on artistin käsissä, minkälaista materiaalia haluaa julkaista, ja lieköhän parempaa keinoa nimenomaan luoda sitä mystiikkaa ja salaperäisyyttä maailmanlaajuisesti kuin some, Saku pyörittelee.
– Kaikki sensuuri, muokkaus ja spekulaation luominen on artistin käsissä, joten näppärähän manipuloi moisilla vaikka mitä. Syylliset moisen arvoituksellisuuden poistumiseen löytyy ihan kotoa peilistä. Turha siitä on somea syyttää. Somekanavamme tavoittavat ihmisiä melkoisen paljon, ja saimme lisättyä nettikaupan myyntiä ja musiikin kulutusta jopa ilman uutta musaa tai keikkoja, mikä taas mahdollisti uutta musiikkia ja keikkoja. En tiedä, kuka idiootti jättäisi moisen mahdollisuuden käyttämättä.
Bändien kanavien kommenttikentät ovat pullollaan hehkutuksia, mutta somelle tyypillisesti eniten huomiota saa usein loanheitto.
– Palautetta ja mielipidettä on kyllä kaikenlaista. Eipä siihen kannata tarttua. Jos herättää oikeasti vahvoja mielipiteitä ja kommentteja, sehän kertoo että some toimii. Jokainen kommentti, tägi ja jako levittää sanaa!
Julkaistu Infernossa 11/2017.