”Yleisö oli 99-prosenttisesti miehiä” – Anneke Van Giersbergen muistelee tasan 25 vuoden takaista uransa merkkihetkeä

Anneke Van Giersbergen ensimmäisestä keikasta The Gatheringin keulilla on vierähtänyt jo neljännesvuosisata.

Niin se aika vaan rientää, nimittäin tällä päivämäärällä (19.11.) on kulunut tasan 25 vuotta siitä, kun Anneke Van Giersbergen veti ensimmäisen keikkansa The Gatheringin laulajana. Van Giersbergen muisteli tuota uransa merkkihetkeä sosiaalisessa mediassa lämmöllä. Hän jakoi Facebook-päivityksensä yhteydessä myös kyseiseltä keikalta videokuvaa, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

”Tämä tapahtui useampi kuukausi ennen Mandylion-albumin (yhtyeen kolmas pitkäsoitto ja ensimmäinen, jolla Anneke lauloi, toim.huom.) äänitysten aloittamista. Asuin tuolloin vielä vanhempieni kanssa ja kirjoitin sanoitukset aina sängylläni istuen. En muista tuosta illasta kovin paljoa, mutta sen muista, että yleisö oli 99-prosenttisesti miehiä, jotka ihmettelivät, miksi tuo pieni tyttö isossa svetarissaan on heidän suosikkidoomyhtyeensä keulilla. Asia kävi kuitenkin pian järkeen”, laulaja toteaa.

Van Giersbergen vaikutti hollantilaisen Gatheringin riveissä vuosina 1994-2007 ja yhtye julkaisi hänen kanssaan kuusi studioalbumia sekä liudan muita julkaisuja. Gatheringista lähdön jälkeen Anneke pyöritti Agua de Annique -sooloprojektia vuoteen 2011 saakka, jonka jälkeen hän on luonut soolouraa omalla nimellään. Vuonna 2016 hän perusti puolestaan uuden progemetalliyhtye VUURin. Kaiken tämän ohessa hänellä on ollut myös lukuisia yhteistyökuvioita muun muassa Devin Townsendin, Ayreonin ja Amorphisin kanssa.

Gathering puolestaan kiinnitti Anneken tilalle laulaja Silje Wegerlandin, jonka kanssa yhtye on jatkanut toimintaansa aina näihin päiviin asti. Bändin viimeisin levy Afterwords ilmestyi vuonna 2013.

My very first gig with The Gathering exactly 25 years ago today. This was several months before we started recording…

Posted by Anneke Van Giersbergen on Monday, November 18, 2019