Zoltan Bathory: Five Finger Death Punch on löytänyt täysin oman soundinsa – ”Meitä verrataan toisiin bändeihin harvoin, jos koskaan”

Kitaristin mukaan yhtye on onnistunut tekemään saman kuin vaikkapa AC/DC tai Iron Maiden.

12.03.2020

Hiljattain Rock Antennelle antamassaan haastattelussa Five Finger Death Punch -yhtyeen kitaristi Zoltan Bathory iloitsee siitä, että bändi on onnistunut siinä, mitä moni tavoittelee eli löytämään oman, tunnistettavan soundin. Bathory toi asian esille, kun tältä kysyttiin, millaisia paineita bändillä oli viimeisintä, helmikuussa julkaistua F8-albumiaan tehdessä.

”Haastavaa on säilyttää bändille ominainen soundi, mutta mennä samalla eteenpäin ja kehittyä. Aina pitää keksiä jotain uutta, mutta sitä ei saa pakottaa eikä se saa olla tekemällä tehtyä. Otetaan esimerkiksi vaikka AC/DC tai Iron Maiden – molemmat ovat kehittyneet, mutta kuulostavat silti aina ja ikuisesti omalta itseltään. Heillä on se oma soundinsa. Meilläkin on oma soundimme. Meitä verrataan toisiin bändeihin harvoin, jos koskaan. Olemme jotenkin onnistuneet luomaan ihan oman tyylimme emmekä voi jättää sitä taaksemme, koska sitä me pohjimmiltamme olemme. Samaan aikaan aina täytyy tuoda pöytään jotain uutta. Ja seitsemän, kahdeksan levyn jälkeen se on haastavaa”, Bathory pohtii.

F8-levyllä uutta oli ainakin se, että tällä kertaa laulaja Ivan Moody ja basisti Chris Kael olivat molemmat kuivilla sitä tehdessä. Muutosta ja kehitystä tapahtui siis hyvin luonnollisella tavalla, sanoo Bathory.

”Yhtäkkiä studiossa oli bändi, joka oli todella keskittynyt, täynnä energiaa, valmiina hommiin – sen myös kuulee musiikissa. Se kuulostaa edelleen Five Finger Death Punchilta, mutta jotain erilaista siinä on. Mielestäni se tekee tästä levystä virstanpylvään omalla tavallaan,” Bathory toteaa.

”Luulen, että siitä tulee yksi uramme tärkeimmistä levyistä, sillä siinä on tapahtunut juuri se kehitys, jota olemme halunneetkin, mutta se tapahtui orgaanisesti. Ja juuri niin sen kuulukin tapahtua.”

Lisää luettavaa