Ortodoksisen genreuskovaisen silmissä ja korvissa paholaisen muodot saavalla Opium Warlordsilla on kaikki pelissä. Tekijänsä mielenmaisemaa kuvaava uutuuslevy on hieno näyte siitä, mitä perfektionismilla ja omistautumisella voi saada aikaiseksi.
Teksti: Joni Juutilainen Kuva: Jarkko Pietarinen
Syvällä merenpohjassa, kylmässä ja pimeässä möllöttävät oudoimmat otukset; juuri ne rujot, aavemaiset, arvoitukselliset ja hiukan pelottavatkin luomakunnan edustajat, joiden fysiikasta, toimintatavoista tai mielenliikkeistä ei ole kenelläkään täyttä varmuutta.
Yksi näistä syvänteiden kummajaisista vakuutti jo doommetallisella ensirykäisyllään Live at Colonia Dignidadilla (2009). Tuoreimmalla We Meditate Under the Pussy in the Sky -levyllä erikoinen luonne korostuu entisestään, sillä kyseessä on kaikilta osin poikkeuksellinen teos, jonka survomista genrerajojen sisälle ei kannata yrittää.
Opium Warlordsin luoja Sami Hynninen ei näe yhtyeen erikoislaatuisuutta päämääränä tai tarpeena hämmentää kuulijoita.
– En missään nimessä pyri erikoisuuteen. Missä kulkee raja, jonka ylittäminen vie tavanomaisuuden ulkopuolelle ja kuka sen määrittelee? Ja mistä kulmasta ja millä rajauksella tämä määrittelijä katsoo ympäröivää maailmaa?
¬– Hiotun ja teknisen sankarihevin harrastajalle Sonic Youth voi aiheuttaa järkytyksen. Nightwish saattaa tarjota erikoista kuultavaa Yölinnun fanille. Anal Cuntin ystävälle Keiji Haino voi olla liikaa. William S. Burroughs ei ehkä aukea vertailussa Enid Blytoniin.
– Ainoa selkeä pyrkimykseni on tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista. Tämä TYÖ on musiikin ja taiteen sisäisen olemuksen toistaminen niin täydellisesti kuin mahdollista, ilman mitään itseeni tai ulkopuoliseen maailmaan liittyviä kompromisseja, muodossa, jonka voi jakaa muiden kanssa. Olen vapaa teoksistani vasta niiden julkaisun jälkeen. Vasta, kun joku kuulee ja näkee ne, ne ovat valmiita.
– Nautin kyllä tietoisen disinformaation ja psyykkisten ärsykkeiden lähettämisestä ja on tärkeää pitää yleisö hereillä ja varuillaan – löyhän turvallisuudentunteen ja tottumuksen sijaan –, mutta nämä seikat eivät koskaan määritä itse teosta, tai edes sen yksittäisiä osia. Uudella levyllä ei ole juurikaan harhaanjohtavia elementtejä, se on hyvin suoraa ilmaisua.
Lue koko juttu Infernon numerosta 10/2012 (#102).