Suomalaisen metallin pitkän linjan puurtaja, Finntrollin ja …and Oceansin solistina tunnettu Mathias ”Vreth” Lillmåns julkaisi viime syksynä retrospektiivisen Remains-kokoelman, johon hän keräsi yhteen vanhoja demoja ja muita julkaisuja uransa varrelta. Seuraavaksi Lillmåns aikoo julkaista kokonaan uudesta materiaalista koostuvan sooloalbumin.
“En koskaan varsinaisesti aikonut aloittaa sooloprojektia, mutta kun kävin vanhaa materiaalia läpi Remains-julkaisua varten, huomasin, että minulla on paljon keskeneräisiä ideoita, joista voisi oikeasti rakentaa jotain uutta”, Lillmåns kertoo.
Lillmånsille epätyypilliseen tapaan tuleva levy on tehty yhteistyössä ulkopuolisen tuottajan kanssa. Levyä työstetään muutoinkin tavalla, joka poikkeaa suuresti metallilevyille tyypillisestä tavasta.
“Olen äänittänyt albumit aina perinteisesti, eli ensin kaikki levyn instrumentit tietyssä järjestyksessä valmiiksi. Tämän levyn rakennamme kuitenkin kappale kerrallaan alusta loppuun, ja käytämme jopa eri sessiomuusikoita sen mukaan, mitä eri kappaleet kaipaavat.”
Levyltä on nyt julkaistu videoineen ensimmäinen singlelohkaisu In Glorious Black and White, joka yhdistelee raakaa black metalia elektronisiin äänimaailmoihin. Sanoitukseltaan kappale on henkilökohtainen ja pohdiskeleva.
“Olen aina ollut sanoittajana aika introspektiivinen. In Glorious Black and White on hyvin eksistentiaalinen kappale. Se syntyi eräänlaisessa särössä oman havaintoni ja jonkin nimeämättömän välillä hetkinä, joista lopulta tuli todellisia inspiraation lähteitä.”
