Teksti ja kuvat: Eija Mäkivuoti
Amerikkalainen vaihtoehtometallin pioneeri Deftones aloitti puolitoistatuntisensa paatoksensa timanttisesti tuoreimman Diamond Eyes -levynsä nimikkokappaleella, ja täyteen ahdettu The Circus, tuo musiikin Onnela, eli mukana. Paikka oli tupaten täynnä ja tunnelma tiivis alusta alkaen, mikä ei ollut sinänsä ihme, olihan bändi ensimmäistä kertaa klubikeikalla Suomessa. Edellisen kerran yhtye nähtiin täällä vuoden 2006 Provinssissa.
Konsertista voi aina keskittyä etsimään teknisiä vikoja, ja sellaisiakin toki löytyy, mutta tuo ei tuntunut suurempaa yleisöä vaivaavan, vaan kansa osasi biisinsä tunnollisesti. “I want you dead”, lauloi yleisö, ja tämä näytti lämmittävän bändiä kovasti.
Yleisö veti karaokea vanhasta tuotannosta uuteen. Mukana laulettiin Adrenaline- ja Around the Fur -albumien biisejä, joista muiden muassa Be Quiet and Drive (Far Away) ja Engine No. 9 herkistivät yleisön kanssalauluun. Samoin Digital Bath läpimurtoalbumilta White Pony sai yleisön liekkeihin. “You like it?” kysyi Chino ja vastasi yleisön tukemana “I like it!”.
Sextapen sinisen fiilistelyn aikana yleisö huojui mukana. Jokaiselle tuntui tulevan tarjolle mieluista tavaraa, hempeästä raakaan. Homeboy Aleksi Laiho vieraili Root-biisillä kepakoimassa ja pisti lisävipinää housunpunttiin sekä hameenhelmaan.
Deftones puhututtaa monenkaltaista yleisöä, ja tämä näkyi sen kirjossa. Bändiä selvästi alusta asti seuranneet körmyt sovittautuivat ahtaassa tilassa meihin hieman uudemman materiaalin kautta bändiin tutustuneisiin. Aggressiivinen ja raskas sai körmyjen tukat heilumaan ja kehot pomppimaan. Melodisuus ja ilmavuus saivat aikaan transsinomaisen tilan.
Laulaja Camillo ”Chino” Morenon äänen monialaisuus viehättää kovasti, ja se jäikin päällimmäisenä mieleen keikasta. Myös hänen energinen lavapresenssinsä korostui, sillä bändin muut liikkeelle kykenevät jäsenet eivät olleet yhtä vilkkaita. Chinon menossa meinasivat housut tippua ja mikkipiuha takertua niin kuvaajaan kuin monitoreihinkin.
Välispiikkejä tuli harvakseltaan, mutta jossain välissä pitkää keikkaa Chinoakin alkoi janottaa ja hän toivoi olutta. Ei auttanut, eli “shut the fuck up and play some tunes”. “It is like 1995 old school shit” ja paahto jatkui… Oli uutta ja vanhaa biisiä. Ja kimara jatkui ja jatkui… “Just like always”… Sanat raikuivat ilmoille, ja pojat kirkuivat, tytöt kirkuivat. Tyytyväisyys paistoi ympärillä olevien kasvoilta ja tunne tarttui – välillä kyllä hymyilytti kovasti se massahurmos. Yleisö sai mittansa täyteen. Ja hiki virtasi…
The Cirkus oli keikkapaikkana suhteellisen onnistunut, vaikka puutteitakin ilmeni, niin äänentoistollisesti kuin itse tilassa. Vaikka tilaan varmaan se 1500 maksanutta mahtuu samoilemaan käytäville, eivät ne kaikki mahdu lavan eteen sitten millään. Äärimmäisempääkin metallia paikassa tullaan kuulemaan, ja ehkä hyvä niin, sillä tietty mainstream-tympeys jäi mieleen leijailemaan; paikoista pidettiin kyllä kiinni ja liikkuminen oli vaikeaa. Ehkä metalliväki opettaa hieman yleisökäyttäytymistä.
Kuvaajana olisi hienoa ottaa kuvia myös keikan loppupuolella ja kauempaa, mutta tämähän oli meiltä ammattilaisilta kiellettyä. YouTubesta löytyy jo aikamoisesti tavaraa, josta saa yleiskuvan mukavasta ja energisestä keikasta.
Kuriositeetiksi jäin kaipaamaan Duran Duran -coveria The Chauffeur. Kyllä, se on hieno biisi, myös Deftonesin esittämänä. Seuraavaan kertaan jää tämä toive. Kaikkinensa hyvän mielen keikka, todella. Jotkut jopa päätyivät jatkoilemaan Bäkkärille syksyisen sateisessa Helsingin aamuyössä… ”Rats! Rats! Rats!” soi päässä.
