Inferno tarjoaa: kuuntele uunituore Crystalic-biisi!

04.01.2013

Tamperelainen death metal -bändi Crystalic pantiin jäihin edellisen Persistence-levyn jälkeen vuonna 2011, mutta viime vuonna nimi kaivettiin taas naftaliinista. Kitaristi ja pääbiisintekijä Toni Tieaho kertoo, että ensin kyseessä oli hänen ja kosketinsoittaja Felipe Muñozin projekti.

– Heinäkuun tienoilla tuli sellainen fiilis, että kun näistä projekteista ei meinaa ikinä tulla mitään ja nää biisit itse asiassa kuulostaa aika paljon Crystalicilta, että miten olis. Näin me sitten tehtiin.

Toissa vuonna kuopatusta Crystalic-kokoonpanosta on nyt mukana Tieahon lisäksi vain basisti Arto Tissari. Rumpalina toimii Janne Noponen ja laulajana Marko Eskola. Tieaho korostaa kosketinsoittaja Muñozin tärkeyttä, koska biisinteko on ollut paljon myös hänen harteillaan. Aiemmin Crystalicissa ei ollut kosketinsoittajaa lainkaan, joten sikälikin miehen panos on merkittävä.

Ensimmäisen äänitetyn biisin nimi on Scion. Infernolla on ilo ja kunnia tarjota tämän tarttuvan kappaleen ensiesitys! Se on toistaiseksi ainoa, jonka Crystalic on äänittänyt.

– Haluttiin äänittää tämä nyt sellaisena lausuntona ja todisteena siitä, että tämä bändi on palannut. Meillä on kyllä biisirunkoja aika hyvin kasassa, mutta niitä pitää vielä hioa. Hyvältä näyttää, Tieaho sanoo.

Crystalic on rantautumassa myös keikoille tämän vuoden kuluessa.

Kuuntele Scion tästä!

Lisää luettavaa