Inferno valitsi vuoden 2016 parhaat kotimaiset albumit

Kuva: Jussi Ratilainen

Raskaan rockin erikoislehti Inferno on suorittanut perinteisen vuosiäänestyksensä. Levyvuosi oli maukas myös kotimaisen tarjonnan osalta, sillä kriitikoiden listoissa oli reippaasti hajontaa: peräti 54 levyä sai mainintoja. Kärkipaikka ansaittiin kuitenkin suht selvällä kaulalla.

Julkaisimme eilen ulkomaisten levyjen topkympin. Kirjoittajien henkilökohtaiset listaukset löytyvät vuoden ensimmäisestä, 29. tammikuuta ilmestyvästä printtilehdestä.

1. Insomnium – Winter’s Gate
”Winter’s Gate on tunnelmallinen, dramaturgisesti eheä kokonaisuus, jonka äärellä aika kuluu verrattoman nopeasti. Insomnium on onnistunut rakentamaan levystä monipuolisen ja vahvan teoksen.”
Mikko Malm

2. Spiritus Mortis –  The Year Is One
”Vaikka kyseessä on tavattoman tahkottu raskaan rockin alalaji, siinä on näemmä vieläkin mahdollista saada aikaan ensirakastumisen hetkistä muistuttavaa jälkeä. Spiritus Mortis ei mallinna tehtyä halpaan hintaan vaan soittaa ikiaikaisia säveliä niitä kunnioittaen, vaalien ja rakastaen.”
Matti Riekki

3. Trees of Eternity – Hour of the Nightingale
”Swallow the Sunille ominainen synkeä raskaus ja syvältä kouraisevat melodiat ovat läsnä, mutta tämä on vain yksi erottuva piirre. Ilmiasu muodostaa kaikkinensa autuaan melankoliameren, joka soljuu selittämättömän autenttisen kuuloisena.”
– Eetu Järvisalo

4. Moonsorrow – Jumalten Aika
”Yhtye kokoaa viiden kappaleen ja yli tunnin aikana yhteen koko tähänastisen historiansa ja kuroo saumat yhteen komein karhunlankaompelein.”
Tomi Pohto

5. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä
”Oranssi Pazuzu kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan itseltään ja Värähtelijä sekä kunnianhimoisimmalta että luontevimmalta Pazuzu-albumilta tähän mennessä. Anna mustan savun viedä.”
Jukka Hätinen

6. Throes of Dawn – Our Voices Shall Remain
”Kuunteluajankohdasta riippumattakin Our Voices Shall Remain sisältää pätkiä, joiden aikana kaikki muu maailmassamme tuotettu musiikki tuntuu hetkisen merkityksettömältä.”
Matti Riekki

7. Baptism – V: The Devil’s Fire 

8. Psychework – The Dragon’s Year
”Kappaleet noudattavat perinteisiä metalliarvoja, mutta sisältävät sovituksellisesti ja sävellyksellisesti kaikenlaisia pikkujippoja, jotka tekevät niistä keskivertoheviralleja mielenkiintoisempia.”
Mikko Malm

9. True Black Dawn – Come the Colorless Dawn 

10. Lost Society – Braindead
”Yhtyeen kolmas pitkäsoitto sisältää raskaampaa ja synkempää tavaraa kuin kaksi aikaisempaa opusta. Kappaleisiin on tullut myös lisää pituutta ja teknisyyttä.”
Mikko Malm