Jason Newsted oman materiaalinsa kimpussa

19.11.2012

Jason Newsted lanseerasi viime perjantaina uudet verkkosivunsa osoitteeseen NewstedHeavyMetal.com ja antoi Blabbermouthin mukaan newyorkilaisradio Q104.3 FM:lle haastattelun sen tiimoilta.

Newsted kertoi haastattelussa, että on vihdoin valmis astumaan jälleen esiin ja julkaisemaan musiikkia. Miehen sooloprojekti kantaa nimeä Newsted Heavy Metal Music, mutta tämä on suurin pirtein ainoa varma asia tähän mennessä.

”Minulla on todella paljon musiikkia vuosien varrelta. Löytyy uutta materiaalia ja yhteistöitä vaikka kuinka monen eri ihmisen kanssa, niin nuorien kuin vanhan koulun soittajien kanssa. Nyt yritän vain keksiä, että mitä ja miten tahdon julkaista ensimmäiseksi. Katsotaan mitä parin kuukauden aikana ehtii tapahtua”, Newsted kertoo.

Newstediltä löytyy ymmärrystä sekä vinyylilevyille että tuoreemmille julkaisuformaateille, kuten kuukauden välein ilmestyville netti-ep-julkaisuille. Kipinän soolomateriaalinsa julkaisuun Newsted sai Metallican 30-vuotisjuhlakonserteissa San Franciscossa joulukuussa 2011, jossa hän nousi lavalle pitkästä aikaa.

”Olin ollut keikoilta pois niin kauan, etten ollut tajunnut, että suosionosoituksena käytetyt sytkärit olivat vaihtuneet kännyköihin. Kolmasosa salin kännyköistä nousee ilmaan King Diamondin astellessa lavalle, puolet Rob Halfordin mennessä sinne ja kun minä nousen lavalle, koko yleisö laulaa kännykät käsissään. Olin todella positiivisesti yllättynyt ja ajattelin, että voisin tehdä tätä jälleen.”

Mielenkiinnolla seuraamme NewstedHeavyMetal.comia, mitä Newstedin leiristä kuuluu jatkossa.

Lisää luettavaa