Kalmahilta seitsemäs levy ensi keväänä

20.10.2012

Pohjois-Suomen suometalliryhmä Kalmah on aikeissa julkaista uuden levyn keväällä 2013. Levyn äänitykset starttaavat tammikuussa. Kuusi biisiä on tällä hetkellä treenauksen alla ja lisää on tulossa. Kansitaiteen suunnittelukin on alkanut:

– Olemme päättäneet mennä takaisin juurillemme ja astua pois digitaalisesta maailmasta. Taiteilijana toimii Juha Vuorma, bändin tiedotteessa todetaan.

Jäädään odottelemaan lisätietoja. Tulevan levyn nimikkobiisiin kuvattiin video syyskuun lopussa, ja tässä making of -pätkää kuvauksista:

Lisää luettavaa