Metallibändien rumat joulupuserot ovat virallisesti passé – Anthrax iskee hanukkamarkkinoille

16.11.2015

Muutamat metallibändit julkaisivat äärimmäisen rumia jouluisia neulepuseroita pari vuotta takaperin. Viime jouluna vauhti kiihtyi, kuin yhä useampi bändi rynnisti näille jouluisille pseudomarkkinoille – tuskinpa paidat hurjia hittejä olivat, verrattuna esimerkiksi logolla varustettuun mustaan t-paitaan.

anthrax-hanukka

Olemmekin odotelleet, minkälaisilla joulutuotteilla tunteella reagoivia faneja rankaistaan tänä vuonna. Juutalaisessa perheessä varttunut Scott Ian muistuttaa yhtyeensä Anthraxin välityksellä, ettei loppuvuosi ole pelkkää punanuttua.

anthrax-hanukka

Anthrax nimittäin lanseerasi 300 kappaleen rajoitetun erän äärimmäisen rumia hanukkapuseroita. Hintaa tällä hirvityksellä on 40 taalaa, eli noin saman verran euroina.

anthrax-hanukka

Puseroiden postitus alkaa huomenna, joten höveleimmät Anthrax-fanit nähdään sellaiset yllään 7. joulukuuta, kun bändi saapuu Hartwall-areenalle Slayerin ja At the Gatesin kanssa.

anthrax-hanukka

Lisää luettavaa