Etsi
Slayerin ylösnousemusta ei kannata odotella, sanoo kitaristi.
Anselmo ja Brown nousevat Benanten ja Wylden kanssa lavalle yhdessä jo kuluvan vuoden lopussa.
Panteran comeback lähestyy.
Pätevää hakkausta takavuosina puskeneen Defleshedin paluu on viimeistään nyt varma.
Kaksi levyä 1990-luvulla julkaissut Tenebrae mönkii ylös haudastaan.
Tämä paluu kelpaa!
1980-luvulla genressään nimeä tehnyt Cryptic Slaughter on (jälleen kerran) aktiivinen.
Marraskuussa tätä saadaan vihdoin albumimitassa.
Eucharistin edellisestä levystä on aikaa 24 vuotta.
Yhtye teki levytyssopimuksen Napalm Recordsin kanssa.
Kaitpa tällaiselle paluulle olisi vielä tilaus.
Meshuggah on taas kasassa.
Kiuas on palannut.
Kahdeksan biisin rummut ovat nyt purkissa.
Eden's Cursen lopetuspäätös ei pitänyt kauaa.
Tätä comebackiä on moni odottanut!
Tony Martinin vanha bändi on aktivoitunut.
Vuosikymmenen kestänyt hiljaisuus on ohi.
Erityisesti kotimassaan Saksassa jalansijaa saanut Agathodaimon on jälleen kehissä.
Tätä paluuta moni on odottanut.
Yksi ruotsalaisen black metalin suurista tekee paluuta.
Xysman ensi vuosi tuo tullessaan... jotain.
Kuullaanko ensi vuonna uutta Katatoniaa?
Massacre tulee taas!
Green Carnation liittyy levymarkkinoille palaavien bändien joukkoon.