Ysärin kulttibändien comebackit jatkuvat – tällä kertaa uutta musiikkia tarjoilee Eucharist

Eucharistin edellisestä levystä on aikaa 24 vuotta.

25.08.2021

Kaksi levyä 1990-luvulla julkaissut ruotsalainen Eucharist jäi oman aikansa kulttinimeksi.

Bändi on tehnyt paluuta kaikessa hiljaisuudessa, ja uuden I am the Void -albumin kerrotaan ilmestyvän 25. maaliskuuta. Siis yli puolen vuoden kuluttua.

Yhtyeen kotisivut ilmoittavat nykyiseksi kokoonpanoksi vuodesta 1990 saakka mukana olleen Markus Johnssonin (kitara, basso ja laulu) ja viime vuonna mukaan tulleen Simon Schillingin (rummut).

“Albumi oli tomun ja ahdistuksen alle hautautuneena muutaman vuoden ajan, vuoden 2016 alusta joulukuuhun 2020″, Johnsson kertaa.

”Sain kasattua itseni, ja lähetin albumin Regain Recordsin Per Gyllenbäckille vuoden 2019 lopussa. Vuotta myöhemmin Per otti yhteyttä, ja sanoi, että tehdään albumi. Olimme molemmat valmiita, ja sinä päivänä päätin, että haluan jatkaa tätä touhua nyt omillani.”

”Tajusin, että olen ollut aina Eucharistin pääasiallinen luova voima yhdessä Danielin (Erlandsson, entinen rumpali) kanssa, joten en nähnyt mitään ongelmaa yksin jatkamisessa. Daniel myös sanoi, että mikäli haluan, voin käyttää bändin nimeä ja julkaista albumin itse.”

Lisää luettavaa