Progressiivisen hardcoremetallin ja mathcoren kulttibändiksi urallaan kasvanut The Dillinger Escape Plan lopetti toimintansa virallisesti vuonna 2017.
Bändin jäsenet ovat pitäneet itsensä kunnossa muiden projektien myötä, ja nyt on tullut aika palata – ainakin hetkellisesti – lavalle.
Kyseessä on yhtyeen ensimmäisen albumin Calculating Infinityn 25-vuotisjuhlakeikka, jonka keulille on kaivettu esiin alkuperäinen huutaja Dimitri Minakakis.
– Mahdollisuus juhlistaa 25-vuotiasta Calculating Infinityä läheisimpien ystävieni kanssa oli vain unelma, joka on muuttunut todeksi”, laulaja fiilistelee.
– Odotan innolla, että pääsen näkemään kaikki vanhat ja uudet kasvot. Dillinger Escape Plan on aina ollut enemmän kuin pelkkä bändi. Olimme luonnonvoima. Tämä reunion-keikka on tapamme kiittää faneja, jotka ovat seisoneet rinnallamme ja albumin takana, jonka teimme pienessä kellarissa New Jerseyssä kaikki nuo vuodet sitten.”
Muun kokoonpanon muodostavat kitaristi Ben Weinman, basisti Liam Wilson, sekä rumpali Billy Rymer.
Toistaiseksi ainoa ilmoitettu keikka rykäistään ilmoille 21. kesäkuuta New Yorkin Brooklyn Paramountilla.