Erään aikakauden loppu: The Dillinger Escape Plan lopettaa toimintansa

07.08.2016

Mathcoren tunnetuimpiin ja merkittävimpiin nimiin kuuluva The Dillinger Escape Plan julkaisee uransa kuudennen albumin Dissociationin 14. lokakuuta. Tämä vaikuttaisi kuitenkin jäävän bändin viimeiseksi levyksi.

– Olemme innoissamme levystä, mutta toisaalta juhlimme ensi vuonna kaksikymppisiämme, ja olemme miettineet, että emme halua lopettaa silloin kun olemme liian vanhoja tai porukka ei vain enää diggaile meitä. Mistäs sen tietää, tuleeko näin olemaan, mutta joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä. En pidä ajatuksesta, että meidän tulisi hidastaa menoa, koska haluan mennä koko ajan täysillä eteenpäin. Siitä tässä bändissä on ollut aina kyse, kitaristi Ben Weinman kertoo Noiseyn haastattelussa.

Ennen mahdollista lopettamistaan The Dillinger Escape Plan aikoo soittaa vielä täysipainoisen Dissociation-kiertueen.

– Vedämme vielä rundin, ja se on sitten siinä. Soitamme täyden kiertueen Jenkeissä syksyllä, ja sen jälkeen kierrämme Eurooppaa talvella. Käymme myös muualla, kuten Australiassa, ja mihin meitä nyt ikinä pyydetäänkään. Kesällä vedämme varmaan joitain festarikeikkoja. Viimeiset esiintymisemme ajoittuvat niille tienoille.

Tältä kuulostaa Dissociationilta irrotettu ensimmäinen single Limerent Death.

Lisää luettavaa