Teksti: Riitta Itäkylä Kuva: Guido Karp
Maailman vihatuin ja rakastetuin bändi tarjoilee taas uuden annoksen testosteronia. ”Välitän ainoastaan faneistamme. Kaikki muut voivat painua vittuun”, sanoo elämäntyötään kirjaimellisesti henkeen ja vereen puolustava Joey DeMaio.
– Kysy siltä, mitä vartaloöljyä ne käyttää.
– Onko ne oikeasti homoja vai tykkääkö ne homoerotiikasta noin muuten vain.
– Koska viimeksi niiden kajarit räjähti?
– Sano, että hei ihan vakavasti nyt, oletteko te tosissanne.
Tämänkaltaisia ehdotuksia sain, kun menin kertomaan joillekin ystävilleni haastattelevani Manowarin Joey DeMaioa. Manowar. Hah hah.
Norsunluutorniin vetäytyminen ja sieltä alas rahvaalle kikattelu on helppoa ja vaivatonta; ei tarvitse nolata itseään tai asettua itse arvosteltavaksi, voi vain nauraa muiden intohimoille ja heikkouksille. Olla se pelätty koulukiusaaja.
Ja Manowaria jos ketä on helppo kiusata. Se on se koulun idiootti, jolle on maailman helpointa nauraa. Siellä se patsastelee pitkin käytäviä nahkaliiveissään, laulaa naama peruslukemilla sarjakuvasankareista ja kutsuu kavereitaan ”kuolemattomien armeijaksi”. Mikä pelle.
Toimittajat ovat usein juuri näitä aikuiselämän koulukiusaajia. Ne ivaavat, tönivät ja nauravat, tietävät itse paremmin.
Joey DeMaio tuntee toimittajien tavat ja onkin monissa haastatteluissaan muistanut mainita journalistien taipumuksen ”pilkata” bändiään. Runsas kolmekymmentä vuotta kyynikkojen ivan kohteena ollut Manowar on kuitenkin jo aikoja sitten tottunut naureskeluun. Suurimmaksi osaksi, ainakin.
Bändin perustaja, basisti ja Magic Circle Music -lafkan omistaja herra DeMaio soittaa itsesuojeluvaistoisena tuntemattomasta numerosta ja tervehtii kohteliaalla mutta keskittyneellä äänellä.
Soturi valmistaa sanalliset aseensa ja on valmis puolustautumaan.
Uusi vanha Manowar
Viime kesäkuussa Manowar julkaisi The Lord of Steel -levyn iTunes-versiona sekä Britannian Metal Hammerin kautta tilattavan cd:n muodossa.
– Se oli hauska pikku juttu, ja fanit olivat iloisia saadessaan ensimmäisen kurkistuksen, vähän elokuvatrailerien tyyliin.
Bändi on muuttanut linjaansa viiden vuoden takaisen Gods of War -eeppisyyden jälkeen ja ottanut askeleen takaisin kohti simppelimpää metallia. Niin Wagnerin oopperoita kuin Puccinin aarioitakin yleisölleen tunnetuksi tekevä poppoo ei kikkaile vuonna 2012 sinfoniaelementeillä vaan valitsee suoraviivaisen musiikillisen linjan.
Myös konseptit ja teemalevyideat on tällä kertaa heitetty menemään.
– Kyseessä on kokoelma biisejä, jotka vain yksinkertaisesti kick ass, kuvailee bassotaiteilija itse bändinsä tämänhetkistä suuntaa.
– Se on sidottu heavy metalin elämäntyyliin ja kaikkeen siihen liittyvään, kun taas Gods of War oli omistettu sille yhdelle ainoalle sodanjumalalle, öydiniille.
Amerikkalainen lausuu muinaisskandinaavisen jumalan nimen kuin se olisi jenkkileffan actionsankari ja painottaa sanaa ikään kuin valistaakseen muinaisjumalista tietämätöntä toimittajaa. Syvemmän analyysin sotajumalista ja uuden levyn teemoista voi kuitenkin suosiolla jättää keskustelusta pois Joeyn toistaessa kertaalleen uuden levyn ytimen:
– Tämä kertoo pelkästään siitä, kuinka kick ass.
Kaikkia Lord of Steel ei kuitenkaan ole onnistunut potkimaan persuksille. Ristiriitaisen reaktion on saanut aikaan muun muassa DeMaion pörisevä stonerbassosoundi, ja myös Eric Adamsin kunnon on haukuttu olevan heikommassa jamassa kuin koskaan. Aarioita ei kuulla, päinvastoin mies tuntuu melkeinpä puhuvan suurimman osan levystä. Energiaa ei vaikuta olevan samaan malliin kuin mihin monet vuosikaudet uutta levyä uskollisesti odottaneet Manowar-fanit ovat tottuneet.
Joeyn mukaan muutokset on kuitenkin tehty nimenomaan fanit mielessä pitäen.
– Aloitimme biisinteon Donnien (Hamzik, vuonna 2010 bändiin virallisesti palannut rumpali, toim.huom.) liityttyä uudestaan bändiin, ja se, mikä sai meidät palaamaan vanhaan, oli sama juttu joka saa meidät tekemään jokaisen levyn eri tavalla. Yritämme antaa faneillemme sen mitä he etsivät. Lisäksi haluamme tehdä musiikkia josta nautimme, ja kohtelemme jokaista levyä kuin se olisi uusi kappale elämässämme.
Muutoksista huolimatta Joey muistuttaa olevan tärkeää, että linja pysyy. Ettei Manowar sinänsä katoa minnekään vaan pysyy samana huolimatta siitä, mikä ”elämänkappale” on menossa. Eeppistä tai ei, Manowar on aina Manowar.
– On mahdollista pitää tyyli, mutta kehittyä samalla, toteaa DeMaio kysyttäessä uuden levyn suunnanmuutoksesta.
– Kyllä pastakastikettakin voi tehdä sadalla eri tavalla, mutta sama pohja siinä aina on. Joskus sitä ripottaa vähän enemmän mustapippuria joukkoon, joskus vähemmän.
Mies vaikuttaa sekunnin sadasosan hieman katuvaiselta heitettyään noinkin arkipäiväisen esimerkin ja mutisee perään, että pastacarbonarat sun muut ovat siis vain ”eräänlainen esimerkki”.
– Jatkuvuus on a ja o, hän lisää vähän pohtivampaan äänensävyyn.
Lue koko juttu Infernon numerosta 8/2012 (#100).