Mainos: Nummirock
Vuonna 1958 tapahtui maailmassa kaikenlaista jännää. Heti alkuun presidentti Urho Kekkonen piti maamme ensimmäisen televisioidun uudenvuodenpuheen. Suomen Televisio aloitti vakinaiset televisiolähetykset, ja musiikkipuolella maailmaan ilmaantuivat esimerkiksi sellaiset vaikutusvaltaiset kappaleet kuin Chuck Berryn Johnny B. Goode, Eddie Cochranin Summertime Blues ja Peggy Leen Fever.
Tämä kaikki oli kuitenkin vasta alkusoittoa vuoden todelliselle pamaukselle. Eräs tapahtuma Etelä-Pohjanmaalla nimittäin antoi alkusysäyksen tapahtumaketjulle, jonka vaikutuksista saadaan iloita vielä nyt 66 vuotta myöhemmin.
Tuolloin nimittäin Nummijärven Maamiesseura, Nummijärven Pienviljelijäin Yhdistys ry ja Kauhajoen Karhu päättivät yhdistää voimansa. Kukin osapuoli oli aikaisemmin järjestänyt itsekseen pienempiä juhannustapahtumia, mutta nyt päätettiin kasata suuremmalla joukolla oikein kunnon karkelot. Niinpä Nummijärvellä vietettiin seuraavana vuonna ennennäkemättömän mittavia juhannusjuhlia.
Kaikki meni sen verran mallikkaasti, että juhlista päätettiin tehdä perinne. Tämä perinne elää ja voi hyvin vielä 2020-luvullakin, vaikka tyylilaji on hieman muuttunut: kun Nummijärven lavalla nähtiin 1960-luvulla Reijo Taipaleen kaltaisia viihdemusiikin maestroja, nyt kansaa villitsevät kaikennäköiset, -ikäiset ja -kokoiset metalliyhtyeet.
Nummijärven juhannusjuhlista on sukeutunut raskaan musiikin erikoistapahtuma Nummirock, ja 38. kertaa järjestettävä festivaali porskuttaa yhä kuin juhannustunnelmasta innostunut sonni kesälaitumilla.
19.–22. kesäkuuta juhlittava Nummirock lyö jälleen kerran pöytään esiintyjäkaartin, josta löytyy niin näköä, kokoa kuin tunnetta. Pääesiintyjäpuolella festivaalilavalla nähdään ensinnäkin Body Count, joka on herättänyt ansiokkaasti pahennusta jo 34 vuoden ajan. Ikuisesti kiukkuisen Ice-T:n johtama raivoryhmä nousi 2010-luvulla uuteen kukoistukseen, ja orkesteri on kerännyt Suomestakin ympärilleen vannoutuneen kannattajajoukon. Tässäpä kokoonpano, jonka keikoilta ei asennetta puutu!
Kovan luokan karju on myös Kerry King, joka saapuu sooloyhteensä kera Suomeen. Slayerin kitaristina kannuksensa ansainnut kaljupää esitteli toukokuussa maailmalle ensimmäisen oman albuminsa, ja sehän oli takuuvarman äreää menoa. Saattaapa Nummirockissa kajahtaa ilmoille myös muutama tarkkaan harkitty Slayer-ohjelmanumero, joten mikäli vanhan koulukunnan thrash metal on mieleesi, tässä on ohittamaton spektaakkeli.
Muitakin ulkomaisia vahvistuksia riittää. In Flamesin entisiä jäseniä pullisteleva The Halo Effect tarjoilee kansalle ruotsalaista melodeath-osaamista, ja sveitsiläinen folk metal -orkesteri Eluveitie johdattaa katsomon fantasiamaailmojen syövereihin. Yhdysvaltalainen Suffocation on perinteisen death metalin asiantuntija viimeisen päälle, ja australialainen Thy Art Is Murder paukuttaa deathcoreaan kuin viimeistä päivää. Yksi riemastuttavimmista esiintyjistä on varmasti skotlantilainen Party Cannon, joka jyystää kiukkuista death metalia vahvasti pilke silmäkulmassa.
Eivätkä suomalaiset nimet jää ollenkaan suuren maailman yhtyeiden varjoon. Metalliyleisö tervehtii varmasti suurella ilolla sitä tietoa, että kotimaisen raskaan rockin pioneeribändi Tarot konsertoi Nummijärvellä. Kansainvälistäkin menestystä niittänyt Insomnium on pomminvarma laatukiinnitys, ja Crownshiftin kokoonpanossa vaikuttaa muusikoita niin Nightwishistä, Finntrollista, Children of Bodomista kuin MyGrainista. Folk metal -orkesteri Ensiferum on ehdoton oman alansa suuruus, ja Warmen on Children of Bodomin kosketinsoittajana kunnostautuneen Janne Wirmanin nykyinen bändi. Gambinanhuuruista surmacorea jytisyttävä Rytmihäiriö puolestaan saattelee festivaaliyleisön leijuvien aaveenpäiden ja delirium tremensin pariin.
Ja riittäähän tuolla vielä vaikka mitä muitakin hurjapäitä. Laulu- ja soitinyhtye Huora mäiskii metallikatkuista punkrockia koko rahan edestä, kouvolalainen Horizon Ignited paahtaa melodeathia ja yhdysvaltalainen black metal -kokoonpano Blackbraid tarjoilee maailmanlopun tunnelmia. Amerikkalainen Shadow of Intent esittää Halo-videopelisarjasta innoittunutta deathcorea, kuopiolainen Shade Empire soittaa monipuolista äärimetallia ja Fear of Domination luottaa industrial-soundien voimaan. Sitten on vielä Horna, Prestige, Verikalpa, Mariana’s Rest, Kyy, Nicole, St. Aurora, FM2000, Grillijono KO…
Mikäli tämän listauksen jälkeen jää kaipaamaan vielä jotain raskaampaa ja äärimmäisempää, niin mainittakoon lopuksi, että Nummirockin kattaukseen kuuluu myös Martti Servo & Napander. Tosi hyvältä näyttää siis todellakin! Lippuja voi kysellä 85–225 euron hintaan Lippupisteestä ja Tiketistä, hanki omasi ja liity joukkoon iloiseen!