Etsi
Uusi rumpali on jo tiedossa.
Jarmo Puolakanahon mukaan yhtye jatkaa, kun kaikkien jäsenten mielestä aika on taas oikea.
Espanjan Resurrection-festivaali on julkaissut muutaman biisin näytteen yhtyeen viime kesän keikalta.
"En anna ex-jäsenten olla tuomareita, vaan fanit kertovat, mikä on hyvää ja mikä huonoa", kitaristi toteaa.
Yhtye teki jopa koelauluja toisen laulajan kanssa, Tankian kertoo.
Julkaistu Infernossa 3/2024.
Pussy tiputettiin viime kiertueella pois setistä yhtyeen ympärillä pyörineen kohun vuoksi.
Laulaja vertaa bändin pyörittämistä jalkapallojoukkueeseen.
Balls to the Wall täytti 40 vuotta viime vuonna.
Kitaristin mukaan Eloy Casagrande istuu bändiin täydellisesti.
Tuoretta kotimaista death metal -osaamista edustava Soul Incursion käsittelee ensimmäisellä ep:llään pimeyttä.
Rumpali avasi tapahtumien kulkua tarkemmin tuoreessa haastattelussa.
Toisen levynsä julkaissut folk metal -akti Eramaa luottaa poikkeuksellisesti kolmeen laulajaan. Lopputulema on omaleimainen.
Anvil palaa lähemmäs ydintään uudella One and Only -levyllään.
Invocation Through Revocation julkaistaan myös Japanissa.