Etsi
Julkaistu Infernossa 10/2023.
Stanleyn mukaan ihmiset eivät ole täysin ymmärtäneet, mikä virtuaali-KISSin pointti on.
Metallikuningatar tarttui vanhaan thrash-klassikkoon.
Hämeenlinnalaisyhtye on uuden aikakauden alussa.
The Distance Between Us sijoittuu tarinan loppupäähän.
Kappale esittelee yhtyeen raskaampaa ja dramaattisempaa puolta.
Yhtye nähdään Suomessa kesäkuussa uuden levynsä tiimoilta.
Rankarumpu on yhtyeen 12. pitkäsoitto.
Yhtye keikkailee viimeisimmän Guardian-albuminsa tiimoilta.
Epic julkaistaan maaliskuussa.
Kappale on ensimmäinen makupala tulevalta debyyttilevyltä.
Josh Wilbur on tuottanut aiemmin muun muassa Megadethiä ja Gojiraa.
Fall on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.
Uutta basistia ei ole vielä nimetty.
Jotkut ehtivät jo luulla Wilsoninkin lähteneen tai saaneen bändistä kenkää.
Trymr on tunnelmallista ja elokuvallista ambient-musiikkia.
Nimekkään ryhmän debyyttilevy ilmestyy maaliskuussa.
Erikoisillan liput ovat nyt myynnissä.
Asiasta tiedotettiin yhtyeen Youtube-kanavalla julkaistulla videolla.