Etsi
Skálmöldin ura on päässyt hyvään vauhtiin.
Ulverin tuleva albumi vaikuttaa näytteiden perusteella todella hyvältä.
14 levyä urallaan julkaissut saksalaisbändi on studiossa.
Ordinance vaikuttaa olevan kovassa kunnossa.
Pöytälaatikko kolisee.
Reippaalla kädellä levyjä julkaissut Boris on yhä painavaa tavaraa.
Absusta tuli Apsû.
Sharonin mukaan Ozzy voi hyvin.
Finntroll on iskussa.
Eihän tämä nyt ihan mikään Night of the Graveless Souls ole.
Lähes neljän minuutin grindcorekappale on harvinaista herkkua.
Septicflesh taltioi livejulkaisunsa kunnon puitteissa.
Draconianin singlekappale huokuu gnostilaista mystiikkaa.
Ravenin uuden levyn lupaillaan kulkevan 1980-luvun alun hengessä.
Lähes 40 vuotta sitten perustettu Voivod ei hyydy vanhoilla päivillään.
Kataklysm vaikuttaa olevan terävässä kunnossa.
Vreidin livevideo tarjoaa jylhiä maisemia.
Näinkin voi käydä, kun perustat kylliksi hyvän hevibändin.
Enslavedin videolla on looginen tarina.
Havukruunun kurssi lienee yhä nousemaan päin.
Hollannin Tilburgissa taltioitu keikka sisältää kaikki Kamelot-suosikit.
Triviumilla niin sanotusti keuli viisitoista vuotta sitten.
Idle Hands viimeisteli kesken jääneet biisit.
Yli 40 vuotta toimineen Venomin takataskusta löytyy tällainenkin ässä.
Gustaf Hielm teki oikean ratkaisun.