Etsi
Tuloilla tuetaan molempien keikkapaikkojen livetoiminnan jatkumista, livestreamin toteuttavia yrityksiä sekä esiintyviä artisteja ja heidän työntekijöitään.
Liput ovat nyt myynnissä.
The Circukseen ostetut liput käyvät sellaisenaan myös Telakalle.
Keikan yhteydessä on mahdollisuus myös keskustella bändin kanssa.
Liput myynnissä 3.4. alkaen.
"Kun kuultiin huomattavista taloudellisista tappioista, syntyi halu auttaa", yhtye tiedottaa.
Liput myynnissä 25.3. alkaen.
Yhtye viettää kesän ja syksyn tiiviisti lavoilla ja keikkabussissa.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille päivämäärille.
Tutut Bodom-sävelet raikaavat Laukaan kesäillassa.
Yhtye nähdään myös John Smith -festareilla.
"Käytännössä kiertueen toteuttaminen on mahdotonta näissä olosuhteissa."
Kesäfestarit ovat toistaiseksi turvassa, mutta useat isot konsertit ovat perumisuhan alla.
Sinfonisen metallin jättiläiset kohtaavat Helsingissä marraskuussa.
Death metal raikaa Helsingissä ja Tampereella.
Pakkahuone vaihtuu intiimimpään Klubiin.
Pakana- ja kuolometallia koko rahan edestä.
Douglas Blair soittaa signal2noisessa kehittelemäänsä GuitarCross-soitinta.
Kaksi kuudesta esiintyjästä julki.
Yhden päivän liput ovat nyt myös myynnissä.
Viikinsaaressa raskastellaan taas elokuussa.
Liput myynnissä 21.2. alkaen.
TuskaLiven keikoille perustettiin omat tiedotuskanavansa.
Liput myynnissä nyt.