Let’s fucking go! Lost Society kiertää Suomea loppuvuodesta

Viiden keikan putki alkaa 13.12.

28.10.2021

Lost Society lähtee loppuvuodesta pienelle Suomen-kiertueelle, johon kuuluu keikat Helsingissä, Lahdessa, Kuopiossa, Joensuussa sekä Tampereella. Keikkaputki alkaa 13. joulukuuta ja päättyy 17. joulukuuta. Aiemmin 25.11. Kuopiossa soitettavaksi suunniteltu keikka siirtyy kiertueen yhteyteen ja tälle keikalle ostetut liput käyvät uudelle keikkapäivälle sellaisenaan.

”Edellisestä Suomen-kiertueesta on mennyt aivan liian kauan, ja voitte vain kuvitella kuinka paljon adrenaliinia on suonissa valmiina tätä varten. No Rest for the Sickest -rundi on paras mahdollinen tapa juhlistaa livemusiikin paluuta ja sitä että LxSx-perhe pitää yhtä! Olemme olleet studiossa todella kiireisinä ja soittaneet yhdessä enemmän kuin varmaan koskaan, joten tiukkaakin tiukemmassa kunnossa oleva LS tulee – get ready. Hankkikaa liput ja bailataan yhdessä pitkästä aikaa. Let’s fucking go!” laulaja-kitaristi Samy Elbanna kommentoi.

Liput keikoille ovat myynnissä nyt. Alla kiertueen tarkempia speksejä:

Lost Society – No Rest for the Sickest -tour 2021:

13.12. Tavastia, Helsinki (w/ TBC)
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Tiketti

14.12. Torvi, Lahti
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Lippu.fi

15.12. Sawohouse, Kuopio (w/ Shiraz Lane)
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet klo 19.00
Ennakot: Tiketti

16.12. Kerubi, Joensuu  (w/ Shiraz Lane)
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Tiketti & Lippu.fi

17.12. Tullikamarin Pakkahuone, Tampere  (w/ Shiraz Lane & Detset)
Liput alk. 25,00€
K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Tiketti & Lippu.fi

Lisää luettavaa