Stam1na suuntaa keväällä klubikiertueelle – luvassa niin uusia paikkoja kuin vanhoja tuttuja

Odotettu Novus Ordo Rundi alkaa näillä näkymin vihdoin tammikuussa.

17.11.2021

Viime viikonloppuna Viimeinen Atlantis -juhlakonsertin soittaneen Stam1nan oli tarkoitus kiertää viimeisimmän Novus Ordo Mundi -albuminsa tiimoilta jo viime keväänä, mutta koronatilanteen vuoksi kiertuetta jouduttiin lykkäämään.

Nyt yhtye on julkistanut some-kanavissaan Novus Ordo Rundi -klubikiertueensa uudet päivämäärät. Kiertue alkaa kahdella Tavastian-keikalla 20. ja 21. tammikuuta ja päättyy 1. huhtikuuta Kempeleen Zemppi-areenalle käsittäen kaikkiaan 23 keikkaa. Tarkemman aikataulun löydät artikkelin lopusta.

”Viikonloppuna saimme kokea yhden ikimuistoisimmista keikoistamme Stam1nan historian aikana. Ja vaikka tässä vasta koneet prosessoivat mitä tapahtui, meillä on jo nyt ilo ilmoittaa, että keikat jatkuvat jo ensi tammikuussa koko kevään kestävän Novus Ordo Rundi 2022 -kiertueen muodossa. Kiertueella luvassa uusia paikkoja ja vanhoja tuttuja, joten toivotamme lämpimästi kaikki tervetulleksi keikoillemme!” yhtye kommentoi.

Novus Ordo Rundi 2022:

20.1. Tavastia, Helsinki
21.1. Tavastia, Helsinki
22.1. Osmo`s Cosmos Bar, Imatra
28.1. Tullikamarin Pakkahuone, Tampere
29.1. Sawohouse Underground, Kuopio
4.2. Tullisali, Oulu
5.2. Tuiskula, Nivala
11.2. Logomo, Turku
12.2. Finlandia-klubi, Lahti
18.2. House Of Rock, Kouvola
19.2. Krapin Paja, Tuusula
25.2. Kerubi, Joensuu
26.2. Kerubi, Joensuu
4.3. Nuijamies, Lappeenranta
5.3. Nuijamies, Lappeenranta
11.3. WS Arena, Vaasa
12.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
18.3. Kerhola, Nokia
19.3. Isomäki Areena, Pori
20.3. Taidetehdas, Porvoo
25.3. Lutakko, Jyväskylä
26.3. Lutakko, Jyväskylä
1.4. Zemppi Areena, Kempele

Lisää luettavaa