Etsi
Tulevat keikat hoidetaan korvaavan basistin lisäksi tuuraavan rumpalin voimin.
Marzi Montazeri ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa.
Syynä kuuloon liittyvät terveysongelmat.
Waters haluaa keskittyä taas pelkästään soittamiseen.
Yhtye jatkaa uuden basistin kanssa.
Taylor Nordberg hyppää Chris Cannellan tontille.
Rasmus Ehrnbornin tuurauspesti muuttui vakituiseksi.
Andy Sneap on sittenkin mukana keikkailevassa kokoonpanossa.
Tuottajasuuruus tuurasi Glenn Tiptonia hevilegendan edellisellä kiertueella.
Andy Sneap ei lähde Glenn Tiptonin korvaajaksi tulevalle rundille.
Kaikilla pitkäsoitoilla mukana ollut Diego Tejeida jatkaa omia teitään.
Michael Devinin seuraaja on on jo valittu.
"Olemme Samille todella kiitollisia", kommentoi Mikael Åkerfeldt.
Kappale on yhtyeen ensimmäinen julkaisu uuden rumpalin kanssa.
Anders Iwers sanoo päätöksen kypsyneen mielessä jo pidempään.
Basisti Aaron Patrick ei jatka enää bändin riveissä.
Nick Hipa sanoo eroamisen syyksi bändin sisällä muuttuneen ilmapiirin.
"Bändi on jo treenannut uudella kokoonpanollaan, ja hommat toimivat juuri niin kuin pitääkin", kommentoi laulaja Tuomo Vänskä.
Michael "Mike" Sifringer on nyt virallisesti ulkona bändistä.
Cavalera kuittaa Marc Rizzon syytökset paskapuheina.
James LoMenzo palaa vahvuuteen ainakin kiertueen ajaksi.
Pandemia katkaisi lopulta kamelin selän.
Marc Rizzo erotettiin "henkilökohtaisista syistä".
Äärimetalliyhtye aikoo venyttää musiikkinsa rajoja entisestään.
Nelikielistä bändissä kurittaa jatkossa Greg Wilkinson.