Etsi
Anaal Nathrakhin uusi kappale kuulostaa tutulta Anaal Nathrakhilta.
Ranskalaisyhtye on täällä taas.
Circus Colosseum on kolmas lohkaisu syyskuussa ilmestyvältä albumilta.
Jäljet on bändin ensimmäinen singlelohkaisu sitten viimevuotisen debyyttilevyn.
Mukana myös Simulacrumista, Essence of Sorrow'sta ja Creiniumista tuttuja hahmoja.
Ensi viikolla yhtye korkkaa Saarihelvetti-festivaalin.
Tulevan levyn tuore biisimaistiainen syntyi bändille epätyypilliseen tapaan.
Medium Rarities ilmestyy syyskuussa.
Tomorrow's Rain on panostanut apujoukkoihin.
Rebaelliunin ote ei löysty.
CMFT-albumi näkee päivänvalon lokakuussa.
Yhtye julkaisee syksyllä kolmannen studioalbuminsa.
Primal Fear luottaa perusasioihin.
Deathcore elää ja voi hyvin.
Napalm Deathin uudelta kappaleelta löytyy vähän kaikenlaista.
Dragonlord-single on yhtyeen kolmas julkaisu.
Ulverin tuleva albumi vaikuttaa näytteiden perusteella todella hyvältä.
Gods of War löytyy yhtyeen Firebride-albumilta.
Bändin nimeä kantava ep ilmestyy elokuussa.
Kirottujen aamunkoi koittaa lokakuussa.
Reippaalla kädellä levyjä julkaissut Boris on yhä painavaa tavaraa.
Finntroll on iskussa.
Kappaleen video saa tänään ensiesityksensä kello 18.
Yhtye työstää parhaillaan toista albumiaan.
Hardcore-yhtyeen kappaleiden teemat pyörivät kusipäiden ja globaalien tapahtumien ympärillä.