Etsi
Hinkan haaveissa on tehdä kappaleelle lyhytelokuvamuotoinen musiikkivideo.
Paysage d'Hiverin uudella albumilla liikutaan henkimaailmassa.
Biisintekijä Thomas Corpse kuvailee tulevaa Vertigo-albumia edellisen pitkäsoiton synkemmäksi veljeksi.
Arionin uudella singlellä esiintyy liuta vierailijoita.
Death metal -yhtye julkaisi animaatiovideon tuoreimmalle singlelleen.
Orkesterin neljäs pitkäsoitto näkee päivänvalon keväällä.
Eyehategodin meno jatkuu tutunlaisena.
Yhtyeen uusi Pimeys-pitkäsoitto julkaistaan syksyllä.
Erik Rutanin tuurauspesti vaihtui kokoaikaiseen jäsenyyteen.
Amorphisin pöytälaatikosta löytyi julkaisukelpoista kamaa.
Empyrium taitaa tunnelmoinnin.
Nakkilalaistrio jatkaa singlejulkaisujensa sarjaa.
Kappale on samalla helmikuussa ilmestyvän kakkoslevyn nimikkokappale.
Norjalaisyhtye julkaisee kahdeksannen pitkäsoittonsa helmikuussa.
The Omega Evangelion -pitkäsoitto näkee päivänvalon maaliskuussa.
Monia mytologioita musiikissaan käsitellyt Therion käväisee nyt Suomessa.
Tekijämiehillä on homma hanskassa.
Yhtyeen edellisestä levystä onkin vierähtänyt jo tovi.
Kuolojyrä ei lepää laakereillaan.
Yhtye julkaisee uuden pitkäsoiton helmikuussa.
Architectsin jälki pysyy laadukkaana.
Skull Soldiers on jatkoa Wolves of Karelia -pitkäsoitolle.
Kappale on ylijäämää Age of Unreason -pitkäsoitolta.
Kosmikud-solisti esiintyy Lein-videon pääosassa.
Nykypäivän zombit kulkevat kaduilla puhelimiaan tuijottaen, todetaan saksalaisveteraanin singlellä.