Veri lentää ja pommit paukkuvat, kun valtionpäämiehet taistelevat maailman viimeisestä jointista – katso Sanguisugaboggin hämmentävä video

Death metal -yhtye julkaisi animaatiovideon tuoreimmalle singlelleen.

10.02.2021

Yhdysvaltalainen death metal -yhtye Sanguisugabogg julkaisee 26. maaliskuuta Tortured Whole -debyyttialbuminsa Century Median kautta. Tulevalta esikoispitkäsoitolta julkaistiin alkuvuodesta maistiaiseksi hurmeinen Menstrual Envy -single ja veri lentää myös tuoreella Dead as Shit -singlelohkaisulla.

Itse video on puolestaan animaatio, jossa eri maiden johtajat taistelevat verisesti maapallon viimeisestä jointista. Erikoista huumoria, verta, suolenpätkiä ja räjähdyksiä on siis luvassa. Videon ohjauksesta, kuvituksesta ja animoinnista vastaa HallHammR.

”Oli mukavaa vetää pää täyteen ja animoida verta kappaleen tahtiin. Toivottavasti mukana olevat hahmot eivät laita minua millekään listalleen”, ohjaaja kommentoi.

Lisää luettavaa