Ensinäyttö: Sara-keulahahmon ATSTTTS-sooloprojekti julkaisi toisen singlen – mukana Egotripin Knipi

Signal Fires on jatkoa As They Slowly Travel to the Sean ensimmäiselle Forgiven, Forgotten and Gone -singlejulkaisulle.

Kuva: Tiina Routamaa

As They Slowly Travel to the Sea on Sara-yhtyeestä tutun Joa Korhosen sivuprojekti, jonka kautta artisti saa ilmaista itseään englanniksi ja hieman rauhallisemmin, viipyilevin vedoin. Toistaiseksi yksittäisiin biisijulkaisuihin keskittyneen projektin tiimoilta on julkaistu tänään toinen single Signal Fires, jonka musiikkivideo saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä.

– Video kuvattiin viikon aikana lapissa ja se mielestäni tukee biisiä niin kuin videon pitääkin – biisin tunnelma korostuu ja se avaa myös tekstejä alleviivaamatta, sanoo Korhonen.

Signal Fires -kappaleessa kuullaan ehkä hieman yllättävänäkin vierailevana tähtenä Egotrippi-yhtyeestä tuttua Knipiä.

– Saran He kutsuivat luokseen -albumi teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja siitä asti olemme viestitelleet aina tasaisin väliajoin varmaan jo lähemmäs 15 vuotta. Koen jonkinlaista sielunveljeyttä häneen vaikka musiikkimme onkin paikoitellen hyvinkin erilaista. Jännä juttu, että en ainakaan muista, että olisimme koskaan oikeasti tavanneet. Keväällä kun koronakriisi alkoi ja jäin vähän ikäänkuin tyhjän päälle, mietin, että olisi hauska tehdä jotain yhdessä, Knipi taustoittaa.

– Olin pyöritellyt Signal Fires -biisiä jo pitkään silloin ja ajattelin, että tämä voisi sopia tähän ja laitoin demon menemään. Knipi teki stemmat nopeesti tuohon testidemoon ja se kuulosti ihanalta. Nauhoittelin biisin omassa studiossa ja laitoin raidat Knipille, sain biisin takaisin hieman uudelleen sovitettuna ja sinne oli myös tehty piano- ja jousiraidat. Myös Signal Fires -laini oli nostettu biisin keskiöksi, mikä kuulosti upealta. Omassa studiossa biisiin syntyi vielä intro ja alun pianomelodia, Korhonen lisää.