Kuten noin kuukausi sitten uutisoimme, kotimainen dark/doom-bändi Kaunis Kuolematon julkaisee uuden Syttyköön toinen aurinko -levynsä 27. marraskuuta.
Albumin toinen single on nimeltään Hautajaiset:
”Toinen singlemme pyörii mahtipontisten melodioiden ja maata murskaavien riffien välissä koko viisiminuuttisen kestonsa”, bändi pohjustaa.
”Biisin sävelsi kitaristimme kolmannen levyn tekoprosessin alkuvaiheessa. Hautajaissaattue kantaa arkun viimeiseen lepopaikkaansa. Elämä siinä muodossa, kuin me sen tunnemme, on päättynyt. Maa ottaa takaisin sen minkä se on lainannut lyhyen hetken ajan, oppiakseen jotain arvokasta. Mielikuva on muuttunut nyt musiikiksi.”