”Alussa vaikutteemme tulivat ulkopuolelta, mutta nykyään ne tulevat enemmän sisältä päin” – haastattelussa heavy metalin nimeen pauhaava Portrait

Ruotsalainen heavyryhmä Portrait ei tyydy kasaamaan palikoitaan genren perinteiden ehdoilla. Yhtyeellä onkin taito sekoittaa tutut elementit tavalla, joka saa sen erottumaan.

Kuva: Soile Siirtola

On sunnuntai-ilta ja allekirjoittaneen on määrä ottaa yhteyttä Portrait-kitaristi Christian Lindelliin Skypen välityksellä, mutta linja pysyy mykkänä. Useamman yrityksen jälkeen saan vihdoin Lindelliltä viestin, että hän on valmis haastatteluun.

Avaan pelin kevyen kliseisesti ja tiedustelen, minkälaisen vastaanoton hänen yhtyeensä uusi levy on saanut mediassa. Lindell ei ole vielä nähnyt montaa arviota, mutta ne muutamat ovat olleet erittäin positiivisia.

Tämä ei ole ihme, sillä Burn the World on kolmeen varttiin pakattu jämäkkä annos autenttista, hivenen progevivahteista heavy metalia, joka tarjoaa uutta ja vanhaa juuri sopivassa mittasuhteessa. Bändin musiikkia voisi kutsua sekoitukseksi Mercyful Fateä, Helliä ja Show No Mercyn aikaista Slayeriä. Lindell ei kiistä tätä.

– Nuo ovat hyviä referenssejä. Kaikki mainitsemasi yhtyeet ovat ehdottomasti olleet suuria inspiraationlähteitä meille.

Siksipä ei olekaan sattumaa, että Hell-kitaristi Kevin Bower vierailee levyllä, joskaan ei pääsoittimensa kanssa.

– Hän soitti levyn kaikki koskettimet. Kun olimme saaneet nauhoitukset valmiiksi, ajattelimme, että voisi olla hyvä idea lisätä hieman koskettimia joihinkin kappaleisiin saadaksemme niihin hieman erilaista tunnelmaa. Esimerkiksi Likfassnassa piti olla alun perin kitarasoolo, mutta ajattelimme, että olisi siistiä, jos siinä olisikin Jon Lord -tyyppinen urkusoolo.

– Lähetimme nauhan Kevinille, ja hän sai periaatteessa tehdä mitä haluaa (naurua).

Levyltä löytyy myös toinen vierailija, Aborymista, Dissectionistä ja Watainista tuttu Set Teitan.

– Olen tuntenut hänet muutaman vuoden ajan, ja meillä oli joskus edellisen levyn aikoihin puhetta, että olisi hienoa, jos hän pystyisi soittamaan muutaman soolon seuraavalle. Hän soittaa pidemmän soolon Mind to Reapillä ja muutamia lyhyempiä pätkiä To Die For -kappaleessa.

Jälkimmäisestä tulikin mieleeni, että se kuulostaa ihan Agent Steel -henkiseltä hyper speed metalilta.

– Tiedän mitä tarkoitat. Se on lähempänä klassista hevibiisin rakennetta. Halusimme albumille yhden hieman suoraviivaisemman kappaleen, jossa on tarttuva kertosäe ja tarttuvia melodioita. Se tuo mielestäni levylle dynamiikkaa.

Klassisesta hevistä puheen ollen: siinä missä useimmat retro-orkesterit tyytyvät imitoimaan itsestään selviä suuruuksia kuten Iron Maideniä ja Judas Priestiä, Portrait menee eri polkuja. Se ei sorru perinnetietoisuudestaan huolimatta retroiluun saati imitointiin. Vaikutteet ovat kuultavissa, mutta niitä on imetty myös underground-osastolta.

– No, me pidämme kaikesta mahdollisesta, on se sitten klassista heavy metalia, 70-luvun progressiivista rockia, black metalia tai deathiä. Olemme saaneet vaikutteita vähän joka puolelta, ja jotkin niistä saattavat olla ilmeisempiä kuin toiset.

Lähempänä täydellistä soundia

Christian ilahtuu, kun mainitsen Burn the Worldin parhaaksi puoleksi sen yllätyksellisyyden. Juuri kun luulee tietävänsä, minne kappale on menossa, se lähteekin toiseen suuntaan.

– Pidämme haasteista ja haluamme haastaa myös kuulijan. Omat suosikkialbumini, kuten esimerkiksi Don’t Break the Oath, ovat juuri sellaisia. Olen omistanut levyn noin 20 vuotta ja löydän siltä yhä uusia juttuja, joihin en ole aikaisemmin kiinnittänyt niin suurta huomiota.

Portraitin musiikillinen kehitys on ollut miehen mukaan varsin maltillista.

– Olemme kehittyneet yhtyeenä askel askeleelta, ja nyt olemme taas entistä lähempänä omaa täydellistä soundiamme. Alussa vaikutteemme tulivat enimmäkseen ulkopuolelta, mutta nykyään ne tulevat enemmän sisältä päin. Suurin muutos on, että uudempi materiaali tuntuu paljon vahvemmalta ja voimakkaammalta, koska sillä on konkreettisempi merkitys minulle. Se tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta.

Mitkä ovat ensimmäiset musiikilliset muistosi?

– Hmm, vaikea sanoa. Muistan, että kun olin hyvin nuori, isäni tapasi kuunnella artisteja kuten Rod Stewart ja Dr. Hook. Ensimmäiset metallibändit, joita kuulin olivat Metallica ja Iron Maiden. Isosiskollani oli joitakin heidän levyjään, ja sillä tavalla jäin koukkuun (naurua).

– Ensimmäinen albumi, jonka ostin, oli Judas Priestin Screaming for Vengeance. Muistan että ihoni meni kananlihalle, kun kuuntelin sitä ensimmäistä kertaa.

Mitkä ovat viisi suosikkilevyäsi 80-luvulta?

– Hmm… Defenders of the Faith, Seventh Son of the Seven Son, Heaven and Hell, Don’t Break the Oath ja Breaker.

Julkaistu aiemmin Infernossa 7/2017.