Etsi
Osbournen klaani on käärmeissään Black Sabbathin musiikin luvattomasta käytöstä.
Rumpali runoratsun kyydissä.
Kyllähän Sir Ozzy Osbourne kieltämättä hienolta kuulostaisi.
Räppärin versio War Pigsistä maistuu myös Ozzy Osbournelle.
Ystävykset olivat mukana Greatest Guitar Riffs -sarjassa.
Grönwall pyyhkäisee pölyt yli nelikymppisestä kappaleesta.
Tribuutti legendalle.
Veistos esittää vuonna 2021 löydettyä Drepanoistodus Iommii -fossiilia.
Taistelusikoja livenä.
Ozzy Osbourne lähti Power Tripille sen sijaan soolona.
Basisti sanoo albumin kaatuneen musiikillisiin erimielisyyksiin, päihteisiin ja oikeusjuttuihin.
Musiikki on koko perheen yhteinen intohimo.
Black Sabbath -basisti sanoo T-painin versiota mahtavaksi.
What the Hell Have I Want It That Way
Aina ei voi onnistua.
Paljon onnea Anthony Frank Iommi!
Mielenkiintoista luettavaa taatusti.
Kitaristi puhui tulevaisuudensuunnitelmistaan uuden vuoden tervehdyksessään.
Voimia ja jaksamisia Butlerin suuntaan!
Geezer Butler ja Bill Ward julkaisivat myös surunvalittelunsa sosiaalisessa mediassa.
Butlerin terveys ei antanut myöten lähteä esiintymään niin lyhyellä varoitusajalla, sanoo Iommi.
Joukko poliitikkoja yli puoluerajojen haluaa kuningatar Elisabetin antavan heavy metal -pioneereille tunnustusta.
Tony Iommi oli esiintynyt jo aiemmin kisojen avausseremonioissa.
Kappale löytyy Ozzyn tulevalta soololevyltä.
Black Sabbath on yksi Birminghamin ylpeyksistä.