Melodista rähinämetallia jarrut päällä – arviossa Evil Drive

Levyarvio julkaistu Infernossa 10/2015.

01.01.2016

Evil Drive
The Land of the Dead

Mighty
3_kirvesta

Kotkassa vuonna 2013 perustettu Evil Drive on melkoisen urakan edessä. Yhtyeen debyytti ei ole suora kopio isompiensa klassikoista, muttei yhtye souda kovin omaperäisilläkään vesillä. Joukosta erottuminen ei onnistu vielä debyyttipitkällä, vaikka ainekset ovat kasassa.

Melodisen rähinämetallin nurkissa tässä edetään. Rankemmissa riffeissä on hienoista thrashsärmää, mutta Göteborgin klassiseen kiihdyttelyyn verrattuna takominen on selvästi maltillisempaa. Osa miehistöstä omaa taustaa Domination Blackin riveistä, mikä selittää osaltaan perinteisemmän heavyn läsnäolon.

The Land of the Deadin parasta antia ovat ehdottomasti melodiat. Kahdelle kitaralle on sävelletty kiitettävästi työsarkaa, ja tikkauksen joukosta löytää paikoin todella herkullista kuviointia. Sokerisen iloista räiske ei ole, vaan soundi on suomalaisessa hengessä hieman tummempaa kudontaa.

Laulaja Viktoria Viren toimii myös taatusti yhtyeen eduksi, näyttävän keulahahmon rähinä kun herättää varmasti huomiota. Kärinä on melko yksipuolista mutta sinänsä toimivaa, eikä siitä luovuta kuin puhtaampaa ja tunnelmallisempaa linjaa esittelevän No Way in the Lien alkupuoliskolla. Puhtaasti vedetty, kuulaanilmavasti soiva ja kauniilla sooloilulla täytetty raita toimii kevyenä vedenjakana muutoin säröt päällä pitävässä musisoinnissa.

Energiaa kaivattaisiin kuitenkin selvästi lisää. Välillä mennään kuin jarrut päällä, eikä esimerkiksi Lost Forever tahdo liikkua oikein mihinkään. Keskitempoisena kyntävä rytke toimii sitä paremmin, mitä enemmän kitaroilla on soitettavaa. Näiden melodioiden kylkeen kun saisi hieman räjähtävämpää komppausta, niin johan alkaisi tapahtua.

Lisää luettavaa