Saksalaisen teräksen eturivin edustaja kerää ikävuosia, mutta ääni tai meno ei laimene. Basistina jatkaa jo pitkään palvellut aseveli Fitty Weinhold, mutta muita tontteja kierrätellään vähän väliä. Pitäähän sitä energiaa jostain kaivella.
Tällä kertaa uusinta naamaa edustaa parisen vuotta sitten riveihin liittynyt parikymppinen Sven Dirkschneider, joka on vähemmän yllättäen maestron omaa verta. Mikäpä tuossa, sillä taonta on asiaankuuluvan tukevaa, vaikka valinta korostaa wanhoiksi käyvien mestarien vuosirenkaita. Että herrajumala sentään, kauanko nämä meinaavat vielä jaksaa?
Steelfactoryn perusteella soisin U.D.O:lle kernaasti lisävuosia. En ole tarkistanut bändin viimeisimpiä julkaisuja, ja Acceptin biisien pariin palaaminen oli ärsyttävää jo ajatuksena. Steelfactory sen sijaan osoittaa, että bändiltä irtoaa yhä varsin napakkaa poljentoa.
Okei, onhan nämä kappaleet jo kuultu. Ensitahdit paljastavat välittömästi, että ainuttakaan osaa koneesta ei ole vaihdettu. Suoraviivainen, nyrkin takomaan pistävä ja vuoroin syvemmältä tunteileva heavy metal soi yllättävänkin toimivasti.
Videonakin julkaistu One Heart One Soul on komealla kertosäkeellä pelaava metallianthem. Rose in the Desert kaivelee raavaammankin körilään sydäntä olematta silti lainkaan nössö. Aloitusraita Tongue Reaper jyrisee rautakangenpaksuista riffiä, ja levyn päättävä The Way jättää haikeamman maun. Välistä voi löytää sitä kaikkea, mitä bändi on tehnyt aina.
Motkottaa voisi siitä iänikuisesta, että tämäkin kiekko on pitänyt paisuttaa tunnin mittaiseksi. Hungry and Angry ja Eraser on kaiveltu germaaniheavyn kierrätyskeskuksesta, mutta sen ihmeempiä puutteita on vaikea keksiä. Onhan tämä joka suhteessa laskelmoitua ja viimeisen päälle öljyttyä, mutta saksalaisten kohdalla moinen kääntyy eduksi. Luotettavia arvoja ja luotettavaa toimitusta.