Ahdistus, melankolia ja raivo välittyvät – arviossa Dödsrit

Julkaistu Infernossa 8/2018.

19.12.2018
Dödsrit
Spirit Crusher
Prosthetic

Moni raisumpi metalligenre on ottanut keksimisestään lähtien vaikutteita punkista ja sen eri alalajeista. Hardcoren vaikutusta thrash metaliin on turha kieltää, mutta mustasta metallistakin on löydettävissä yhteneväisyyksiä rujoon crust punkiin ja d-beat-räimeeseen, jos ei nyt suoranaisina musiikillisina ja sanoituksellisina vaikutteina, niin ainakin periaatteiden ja toimintatapojen ehdottomuutena.

Karskit soundit sekä repivän yksinkertaiset ja kylmät melodiat ja riffit yhdistettynä kipakkaan tempoon ovat usein vastapelureiksi aseteltujen genrejen peruskuvastoa. Ei siis ole mikään ihme, että elementtejä on yhdistelty puolin ja toisin, ja ne ovat sujahtaneet osaksi musiikkia varsin luonnollisella tavalla. Näin on myös ruotsalaisen Dödsritin kakkoslevyllä, mutta bändi lisää sekaan vielä post-metalin puolelta tuttua tummempaa fiilistelyä.

Spirit Crusher on hämmästyttävä levy. Paperilla tarkasteltuna sille olisi helppo lyödä hipsterileima, mutta jo kertakuuntelun perusteella käy selväksi, että meiningistä välittyy niin läpitunkeva alkukantaisuus ja henkilökohtaisuus, ettei sitä pysty teeskentelemään. Ahdistus, melankolia ja raivo välittyvät, ja aitous pätee myös musiikilliseen ilmaisuun, joka on täysin sisäistettyä eikä vain opeteltua. 

Hämmästyttäväksi albumin tekee se, kuinka ärsyttävyyttä lähestyvän yksinkertaisista ideoista ja peruselementeistä se on kudottu kasaan. Tunnetilamyrskyjen vaihdellessa myös musiikin intensiivisyys ja raastavuus muuttaa muotoaan ovelan huomaamattomasti punkin ja blackin välillä. Ja kun on aika haikeamman tunnelmoinnin, siirros kappaleiden sisällä tapahtuu yllättäen mutta soljuvasti. Vain neljästä pitkästä kappaleesta koostuva kokonaisuus kietoo tiukasti pauloihinsa.

Spirit Crusheria kuunnellessa muutto korpeen, kauaksi koko ihmiskunnasta levyn luojan Christoffer Österin lailla alkaa tuntua entistä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Lisää luettavaa