Jo vuonna 1978 ensimmäiset askeleensa ottanut kanadalainen heavy metal -legenda Anvil saapuu loppuvuodesta Suomeen. Urallaan jo 20 studioalbumia julkaissut Anvil keskittyy viiden keikan Suomen-kiertueellaan varhaistuotantoonsa: vuoden 1981 Hard ’n’ Heavy -debyyttiin sekä sitä seuranneisiin klassikoihin Metal on Metal (1982) ja Forged in Fire (1983).
”Ajoitus kolmeen ensimmäiseen albumiin keskittyviin kappaleisiin ei voisi olla parempi. Olemme sellaisessa harvinaisessa tilanteessa uusien albumien välissä, että tälle oli nyt aikaa, ja saimme vapauden juhlistaa myös bändin menneisyyttä”, yhtyeestä kommentoidaan.
”Suuntaamme 21. albumimme äänityksiin Saksaan syyskuussa, ja sen jälkeen on mahdollista jatkaa Pounding the Past -kiertuetta Euroopassa aina joulukuuhun saakka. Mukana matkaa myös ystäviämme Belgiasta eli Killer.”
Keikkaputki alkaa 1.12. Helsingistä ja jatkuu siitä Jyväskylän, Kuopion ja Oulun kautta Kokkolaan. Liput tulevat myyntiin keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa tiistaina 28.4. kello 9.
Anvil – Pounding the Past Finnish Tour
Supports: Killer (BE) + TBA
1.12.2026 – On The Rocks, Helsinki
2.12.2026 – Lutakko, Jyväskylä
3.12.2026 – Sawohouse, Kuopio
4.12.2026 – Kantakrouvi, Oulu
5.12.2026 – Seurahuone, Kokkola
