Ahdistusta, inhoa ja vihaa ruotimassa – arviossa I Helvete

Julkaistu Infernossa 1/2022.

07.03.2022
I HELVETE
Sinisten puiden niitty
OMAKUSTANNE

Seinäjokelainen albumidebytantti I Helvete ruotii levyllään ahdistuksen, inhon ja vihan tunteita ensimmäisellä kotimaisella. Sanoituksellisesti ankeilla taajuuksilla kulkevan ilmaisun tyylikirjona toimii melodiapainotteinen mutta karkea death- ja black metal.

Tuskaiset, enimmäkseen keskitempossa pysyttelevät kappaleet eivät noudata suoranaisia lajityyppikaavoja vaan etenevät tunnelma edellä. Epätoivosta ja lohduttomuudesta löytyy hyvässä suhteessa sekä rumuutta että kauneutta. Levyn yli kymmenminuuttinen päätös, hätkähdyttävän puhutteleva itsemurhatarina Hirsipuu summaa levyn idean näteimmällä tavalla.

Vaikka mainittu kappale on ansiokas, muu biisimateriaali kuulostaa toteutukseltaan valitettavan keskinkertaiselta. Pahinta hiertämistä aiheuttaa musiikin ja lyriikoiden keskinäinen stemmaamattomuus, etenkin ripeämmissä paukkeissa. Tönkköyttä löytyy myös ilmeisen omakustannepohjaisista soundeista, joissa voisi totisesti olla enemmän täytettä. Ylipäänsä kuuntelukokemusta vaivaa tietty keskeneräisyyden ja kökköyden tunne.

Lisää luettavaa