Aikuisrockin renkutusta, josta ei jää mieleen yhtään mitään – Johnny Gioeli

Julkaistu Infernossa 2/2019.

30.04.2019
Johnny Gioeli
One Voice
Frontiers

Kun puhutaan amerikkalaislaulaja Johnny Gioelista, puhutaan yleensä hyvästä hard rock -musiikista. Gioeli on tehnyt pitkän uran kitarataiteilija Axel Rudi Pellin luottosolistina sekä tahkonnut levyjä ja kiertueita Hardline-yhtyeensä kanssa, jossa aikoinaan vaikuttivat esimerkiksi Journeyn Neal Schon ja Deen Castronovo. Lisäksi Gioeli on ollut osa pelimusiikkia tekevää japanilaisvetoista Crush 40 -projektia.

Kun edellä mainitun cv:n omaava laulaja päättää tehdä ensimmäisen soololevynsä, sen olettaisi olevan vähintäänkin hyvä. One Voice on kuitenkin tylsä ja tasapaksu – 11 raitaa pelkkää aikuisrockin renkutusta, josta ei jää mieleen yhtään mitään. Vähän kuin lämmittäisi uudestaan 2000-luvun Bon Jovia, joka ei toimi lähtökohtaisestikaan oikein mitenkään. 

One Voicelle olisi ehkä kannattanut laittaa nimeksi ”Just Voice”, sillä laulamisen Johnny Gioeli hallitsee edelleen loistavasti. Kitaristi Eric Gadrixin kanssa kirjoittamansa biisit ovat vain valitettavasti täysiä turhakkeita.

Lisää luettavaa