Veteraanibändi jatkaa esikoisensa uudelleenluennan Indiscreet 30:n (2016) ja sen seuraajan Atomic Generationin (2018) jälkeen tutun samettisella AOR:llä. Juoksevaa kukkaishunajaa valutetaan lähes joka biisissä siihen malliin, ettei Briteissä tarvitse ainakaan toistaiseksi olla huolissaan pölyttäjien sukupuutosta.
Albumi on pullollaan tyyliteltyä kitarointia, yksinkertaisen tehokkaita kertosäkeitä, makeita stemmoja ja kitkattomasti soljuvia sovituksia. Yleispositiivisuuden taustalla on ripaus jos toinenkin haikeutta. Nämä ovat juuri niitä elementtejä, joista hyvä ja kuluvaan vuodenaikaan täydellisesti istuva aikuismusa koostuu.
Kaikesta ihanuudestaan huolimatta Synchronized jää kuitenkin vain kepeäksi kesäromanssiksi, joka ei näe koulujen alkua. Alkuhuuman jälkeen kappaleista ei tahdo löytyä syvyyttä, jota suhteen vakavoituminen vaatisi, mikä johtuu osittain siitä, että ammattilaissetien harkintakyky on hieman pettänyt kokonaiskeston suhteen. Tunti on yksinkertaisesti liikaa, etenkin kun levyn loppupuoli tuntuu tarjoavan ainoastaan perusvarman nättiä melodiaa eikä sen enempää.
Vaan eipähän tässä genressä ole vielä tänä vuonna tullut vastaan toista näinkään hyvää levyä.